Natural look

Halloweenin kunniaksi saatte nähdä karun totuuden kotiäidin ajasta panostaa itseensä.

Tässä aamulla juuri heränneenä ilman meikkiä, hiukset kuitenkin harjasin ennen kuvaa. Omasta mielestäni en ole meikittä mikään harakanpelätti, joten uskallan lähteä tällä naamalla myös ulos. Viimeisen vuoden aikana olenkin ollut natural-lookissani 95% päivistä, koska kahden pienen lapsen kanssa aika on kortilla ja jos haluan paletin toimivan, on mun uhrattava jotain. Uskaltauduin ajattelemaan, että meikkaamisen jättäminen ei maailmaani kaada niin paljon, ettenkö voisi sitä vähentää saadakseni lisäaikaa esimeriksi syömiselle, nukkumiselle ja peseytymiselle. Yleensä pidän kuvasta poiketen myös hiukset kiinni ihan käytännön syistä, ellen halua lasten repivän puolet irti päästä ja toisen puolikkaan jättimäiselle rastatakulle.

Tässä taas hieman kuvaa projektistani, joka pitäisi aloittaa kunnolla käyntiin. Nyt ei ole enää täysimetyskään tekosyynä. Pitäisi siis laittaa ruokavalio kuntoon. Liikkumista kertyy jo aika sopivasti viikon aikana ja siitä urheilusta oikein tykkään. Herkuttelu tässä on se ongelma, mikä pitäisi saada kuriin.

Ei nyt mikään ihan mahdottoman näköinen projekti edessä, mutta silti olis 15kg pudotettavaa, jotta saisi BMI:n normaalipainoon. 

Illalla lasten nukkuessa päätin uhrata rymyraijalta näyttämisen ja sohvalla löhöilyn ja kaivoin meikkipussin esille. Ihan tätä postausta varten. Olkaa hyvä! 

Mun meikkaustyyli kyllä on aika luonnollinen myös, ei paljon meikittömästä naamasta eroa.

Paitsi kyllä noi lapsilta perityt tummat silmänaluset ja silmäpussit saa ihan inhimmillisen näköisiksi meikillä.

Pus!

Polarn O. Pyret uutuuksia

Viime lauantaina lanseerattiin Polarn O. Pyretillä tämän vuoden Limited Edition -mallisto aiheena ruoka. Onni onkin sopivasti innostunut kokkailusta ja auttaa innoissaan ruuanlaitossa ja leivonnassa. Hänelle piti ehdottomasti ostaa oma kokkihattu ja siihen sopiva essu - lempivärisenä eli punaisena. Popcornin ystävälle löytyi myös hauska poppari-aiheinen paita. Lisäksi molemmille lapsille löytyi herkullista raitaa.

Tämän näköisestä kassista löytyy aina aarteita! Ja näitä löytyi meidän kotiin asti:

Ja pari sovituskuvaa. Onnille ostin kokoa 110/116 ja Iinalle kokoa 74cm. Kummallekin ajatellen pientä kasvuvaraa, mutta molemmilla vaattee näyttivät jo nyt ihan sopivan kokoisilta hihojen käärimistä lukuunottamatta.

Onnea on ystävä

Onni sai tänään hyvän ystävänsä kylään. Ilta alkoi käsikädessä kävellen päiväkodista bussille ja siitä meille.

Pysäkillä bussia odotellessa heiteltiin lehtiä!

Pienen tovin leikkien jälkeen oli ruoka valmista. Molemmat söivät todella reippaasti ja meidän vieras kehui kuinka minun tekemä jauhelihakastike oli jopa parempaa kuin hänen äidin tekemä. ;) Kuvasa olevat Skip Hopin lautaset on muuten todella kätevät ja kaiken lisäksi söpöt. Lapset tykkää, kun saa eri ruuat laitettua eri lokeroihin, esimerkiksi salaatti ja lämmin ruoka eivät sotkeennu keskenään.

Ruuan jälkeen lapset esiintyivät mulle ja Iinalle laulaen ja akrobaattitemppuja tehden. Välillä leikittiin siivousta, legoilla, Iinan vauvaleluilla ja muilla härpäkkeillä. Viiden minuutin välen jouduin tuomariksi selvittelemään kumpi on ottanut lelun toisen kädestä ja kumpi ei anna jotain lelua toiselle pyynnöistä huolimatta. Mutta sitähän se on, sosiaalisten taitojen opettelua parhaimmillaan, ja miten muuten niitä oppisi kuin ystävien kanssa.

Iinalla oli aamupäivästä myös omat vauvatreffit meillä. Iina oli erittäin kiinnostunut muista samankokoisista vaahtosammuttimista ja oikein säteili ilosta. Omat ja Onnin treffit taisivat olla yhteensä aika väsyttävät pienelle tytölle, koska loppuilta menikin väsyitkussa ja lopulta Iina nukahti nopeasti yöunille. 

Onnin kanssa tuli juteltua melkein tunnin verran kaikesta maan ja taivaan väliltä ennen nukkumaanmenoa ja huh, kun olen ällistynyt miten paljon melken kolmivuotiaan kanssa voi keskustella! Syvälliset keskustelut sisälsivät mm. nämä aiheet: Kuka on tehnyt ihmiset, miten vauvat syntyy, miksi pojat ei voi tehdä vauvoja omassa masussa ja kuinka Onni voi aikuisena saada vauvan rakastamansa tytön kanssa, miksi kaikki tulee vanhaksi ja kuolee, miksi Seppo-ukon isä ei tarvii taivaassa kävelykeppiä, miksi kaikilla on oma koti, kuka on tehnyt maan, missä maapallo asuu, mikä Onnista tulee isona (palomestari tai työmies), Onni haluaisi nukkua Iinan kanssa samassa huoneessa ja tykkäisi pinkistä sängystä, miksi isänpäivänä ei kutsuta kavereita kylään juhlimaan vaan ollaan oman perheen kesken, kuinka kaikki kakut ja herkut on hyviä ja kuinka Onni odottaa joulua ja omia synttäreitä. Lopuksi, kun hiljennyttiin nukkumaan ja mä vahingossa maiskautin suulla, Onni huomauttaa: "Et sä voi tehdä noin tollasta ääntä, kun mä nukun. Mä melkein jo nukuin. Saat anteeksi, mutta älä enää tee niin." Söpö iso-pieni-poika 😘

Hu-huuu

Viikonloppuna on Halloween. Mielestäni turha juhla, varsinkin siis se amerikkalaisempi versio naamiaisineen ja pelotteluineen.

Lapsille kuitenkin on kiva järjestää jotain erikoisempaa, joten aloitin jo viime vuonna Onnin kanssa kurpitsaperinteen. Eli ostin pienen kurpitsan, josta yhdessä askarrellaan ja kaiverretaan lyhty parvekkeelle. Viime vuonna tehtiin kissan naama, tänä vuonna tähtisilmät kurpitsalle.

Kurpitsa valmiina odottaa leikkaajaansa. Onnin kanssa piirretty suunnitelmat ensin paperille.

Sitten sisälmysten kaivamista. Onnia vähän ällötti verkkomainen höttö siemenineen, joten mä revin suurimman osan.

Lusikalla viimeistelyä.

Sen jälkeen äiti alkoi tökkiä veitsellä kuviota auki. Ei muuten ole niin helppoa kuin kuvittelisi. Onkohan Jenkeissä jotain spesifioituja tökkimisveitsiä nimenomaan kurpitsalyhtyjen tekoa varten? Meidän pienellä hedelmäveitsellä tuli sellainen, hmm, kotikutoinen kaiverrus.

Tällainen lyhty tuo meidän kotiin valoa tämän viikon ajan. Lauantaina käydään luultavasti hautausmaalla viemässä tunnelmalyhtyjä ajan jättämille sukulaisille.

Ajattelin myös kokeilla ensimmäistä kertaa tehdä kurpitsasta jotain syötävää. Jenkeissä maistettiin kaverin isoäidin tekemää kurpitsapiirakkaa ja ennakkoluuloistani huolimatta onneksi uskalsin maistaa sitä, se oli nimittäin järkyttävän hyvää! Jospa kokeilisi miten suomireseptillä toimisi kurpitsapiirakka. Ja Iinalle oma satsi kurpitsasosetta.

Minkälaisia perinteitä teillä on Halloweenina? Kenties naamiaisbileet lapsille/aikuisille, lyhtyjä, hautausmaalla vierailua, kasvomaalausta, herkkuja?

Äiti pelaa jääkiekkoa

"Äiti, mä haluun tulla sun kanssa pelaamaan sitä jääkiekkoa! Äiti, älä mee, mulla on ikävä sua!"

Onnin sanat tänään juuri ennen kuin lähdin treeneihin kuulostivat siltä kuin olisin vähän enemmänkin poissa kotoa. Pro-tason lätkäpelaaja, jolla on viidet treenit viikossa plus pelit. Todellisuudessa olen kotiäiti, jolla on kolme tuntia viikossa täysin omaa aikaa, kun käyn sunnuntaisin 1,5 tunnin jääkiekkotreeneissä ja ajan sinne puoli tuntia suuntaansa (ja vartti kamojen pukemiseen ja riisumiseen). Muutoin urheiluni suoritan yhdessä lasten kanssa käyden juniori- ja vauvajumpissa ja lenkkeillen/pyöräillen lapset Croozer-urheilukärryn kyydissä.

Jos minä olisin saanut päättää, olisin aloittanut jääkiekon jo kymmenvuotiaana. Rahaa ei vain kasvanut puussa, joten isäni lykkäsi minut halvempaan harrastukseen ja pelailin salibandya muutaman vuoden, kunnes teininä vaihdoin jalkapalloon ja aikuisuuden kynnyksellä lopetin harrastamisen tuntemattomasta syystä. Onneksi päätin palata harrastamisen makuun ja vihdoin myös toteuttaa pikkutyttö-unelmani ja aloitin jääkiekon. Sen pari tuntia viikosta saan keskittyä täysin omaan juttuun, josta nautin todella ja odotan aina seuraavia treenejä ja pelejä.

Treenipäivänä eli sunnuntaina on ilmassa havaittavissa pientä stressiä äitin treeneistä. Isin kolmetuntinen yksin lasten kesken lähestyy. Sen aikana ei voi poistua kotoa, koska isi ei halua/jaksa siirtymärumbaa yksin, joten ulkoilut pitäisi hoitaa jo aamupäivästä, samoin mahdolliset kauppakäynnit ja muut menot. Ja kun kello tikittää kohti neljää ja mä alan pakkailla lätkäkassia ja pukea aluskerrastoa valmiiksi päälle, alkaa Iina ja Onni käyttäytyä levottomasti: kiukuttelevat, vaativat äidin syliin, äidin pitäisi justsilloin leikkiä ja syöttää ja nukuttaa ja halia ja ihanmitävaan, kunhan äitille tulisi kiire lähteä ja huono omatunto omasta pienestä ajasta. On se vaan niin epäreilua, kun isin perään ei samallatavalla itketä ja kiukutella. Toki ymmärrän, että lapset on tottuneet siihen, että isi käy töissä ja on siten 40-50h viikossa pois kotoa ja äiti taas on aina paikalla. Miksi siis äidin pitäisi mennä yhtään mihinkään edes pariksi tunniksi? Eihän lapset sitä ymmärrä, että vanhemmilla saattaisi välillä olla jotain ihan ikiomaa, joka ei heihin liity millään tavalla.

Vaikka toisinaan treeneihin meno aiheuttaa kotona vain itkua ja hammasten kiristystä, en silti halua joutua siihen tilanteeseen, että uhraisin oman viikottaisen kolmituntiseni rakkaan harrastuksen parissa. Aina treenien jälkeen on mukava tulla kotiin akut ladattuna. Onni juoksee onnesta huutaen ovelle vastaan ja Iina alkaa itkeä ikävää heti ääneni kuultuaan, ja isimies huokaisee helpotuksesta kun hänen vahtivuoronsa on ohi. Treenien jälkeen en välitä, vaikka melkein aina loppuilta onkin yhtä kaaosta, sekoilua ja kiukkua, koska mielessäni kertaan vielä opittuja kuvioita ja odottelen seuraavan viikon sunnuntaita.

Väsynyt lätkä-äiti :D Lapset vähän tosiaan valvottanu, kun silmänalusetkin sen näköiset ilman meikkiä :D

Nukkumatti lasten, tule meillekin!

Väsyttää.

Viimeksi taisin nukkua kokonaisen täyden yön ilman heräämisiä alkuvuodesta tai viime vuoden puolella, en enää muista. Ei hetkinen, olihan meillä elokuussa miehen kanssa romanttinen get-away -matka Tallinnaan mun synttäreiden kunniaksi ja silloin ei ollut kukaan herättämässä keskellä yötä. Mutta kerran vuodessa täydet yöunet on kyllä aika HC. Olen olosuhteiden pakosta siis tottunut jokapäiväiseen kestoväsymykseen enkä jaksa siitä päivitellä ja valittaa kovin usein.

Iina on 6,5kk vanha ja syö kiinteitä ja iltaisinkin isot satsit puuroa. Onni oli 5kk, kun nukkui jo täysiä unia. Tässä siis elättelen toiveita, että Iinakin oppisi pian nukkumaan koko yön heräämättä kahden tunnin välein. Näyttäisi menevän havahtumiset unisyklin vaihtumisen mukaan ja Iinalla on vaikeuksia itsekseen vaipua takaisin syvään uneen syklin pintavaiheessa. Muuta selitystä en keksi, koska noilla iltapuuroannoksilla ei varmasti tule enää nälkä.

Illat on alkaneet menemään kyllä oikein hyvin, lapsilla on nimittäin samanlainen unirytmi ja meillä on molemmat unessa viimeistään klo 21. Iinan yövuoro alkaakin siitä parin tunnin päästä ja jatkuu parin tunnin välein pitäen huolen, ettei äiti (eikä isi) vain saa liian paljon nukuttua. Lopulta pidempi unipätkä tulee klo 4-7 aikaan, kunnes Onni ottaa kopin ja hänen aamuvuoro alkaa klo 6-7.30 välillä. Ja ei muuta kuin ylös ja aamupalan tekoon.

Päiväunet menee välillä hienosti yhteen niin, että mussukat nukkuvat jopa puoli tuntia yhtäaikaa, jolloin mä pääsen vihdoin suihkuun/syömään/siivoamaan, mutta ei kyllä päikkäreitä itse ehdi tai pysty, ja parempikin olla totuttelematta itseään sellaiseen ylellisyyteen tai loppuu veto kokonaan loppupäivästä. Useimmiten päiväunet kuitenkaan ei natsaa yhteen ja vielä useammin uhmiksen kanssa pääsee tappelemaan koko päikkäriajaksi ja lopulta täällä ei ole kukaan nukkunut, ei myöskään naapurit.

Väsymys alkaa näkyä arjessa jo aika pahasti. Me ollaan miehen kanssa nykyään usein niin poikki, että harvemmin jaksetaan lasten nukahdettua edes jutella toisillemme vaan koomailemme molemmat omissa sohvanurkissamme. Sitten molemmat mahdollisimman pian nukkumaan, mutta sekin vain ärsyttää, kun Iina herää kuitenkin ihankohta. Väsyneenä tulee myös herkemmin tiuskittua ja kiukuteltua, ja lapsethan vaistoaa ja imee ilmapiirin hämmästyttävän nopeasti itseensä ja lopulta täällä on neljä persiiseen ammuttua karhua kiukuttelemassa toisilleen ja sehän on oikein terveellinen ja seesteinen perheidylli.

Tämä onkin nyt avoin kirje arvon herra Nukkumatille. Muistaisitko taas ottaa meidän kodin mukaan unikierrokseesi. Ja jos osoitteemme on joutunut hukkaan, ilmoitan sen pikimmiten päämajaasi.

Ystävällisin terveisin,
Liian väsynyt muistamaan nimeään.

Loppuun vielä kuvat murujen tämän päivän asukokonaisuuksista:

Iinalla mun tämänhetkinen lempparikokonaisuus: Mini Rodinin heppa-ballerinabody ja Gugguun musta-beiget leggingsit.

Onnilla Mini Rodinin timantticollegepaita ja Gugguun mustat trikoopantsit. Onni on tykästynyt Gugguun pantseihin ja collegehousuihin niiden isojen taskujen myötä, taskuihin mahtuu helposti kaikki pikkuautot, tai puhelin ja aarteet.

Leikki on lasten työtä!

Tässä kurkistus meidän työntäyteiseen arkeen, eli listaus tämän hetken parhaista leikeistä ja leluista!

Iinan lempilelut on tällä hetkellä nalle-helistin, pallot, äänilelut ja KAIKKI Onnin lelut, jotka vaan käsiin ehtii saamaan. Lempileikki on lelujen maistelu ja tutkiminen, nyt myös harjoitellaan kovasti konttausasentoa, karhukävelyasentoa, istumista ja höpöttämistä.

Tässä treenataan puolilankkua ja leikitään salaa Onnin kassakoneella. Iinalla päällä Polarn o Pyret klassikkoraitabody ja Lindexin ohuet farkut.

Onnin lempileikit on nyt laiva, kauppa, lääkäri, esiintyminen (joko musiikillinen tai akrobatia), junarata ja duplot.

Onni rakentaa meidän sohvalle aina laivan kaikista tyynyistä. Sohvan väriset pikkutyynyt tuolla sivulla on kuulemma laivan siivet. Viltit on kapteenin hytti ja tuolla takana näkyy matkustajien hytti, jossa myös matkalaukut on valmiina.

Tässä on kauppias-Onni valmiina päivän ensimmäisiä asiakkaita varten. Onnin Valinnassa ei saa ostaa namia, jos ei ole karkkipäivä, kauppias pitää siitä tiukasti huolen. Laatikossa olevat ruuat on myös kokkileikkejä varten, mutta nyt myös kovassa käytössä kaupassa. Me ollaan lisäksi pesty tyhjiä purkkeja ja rasioita kauppaleikkeihin aitoutta tuomaan, voirasia, pastillipurkki, rahkapurkki, maitotölkki ja puuha pete-namiaskit onkin ne suosituimmat tuossa ostoskorissa. Onnilla näissä kuvissa Me&I nallehaaremit ja Lindexin haisulipaita.

Legoleikeissä viihtyy myös äiti ja isi. Tässä minä rakennan Onnille pyramidia, jonka sisälle hän saa laittaa kaikki duploeläimet. Iina tutkii myös innoissaan legoja ja rakastaa olla mukana isoveljen leikeissä. Onnilla Me&I ankkapaita ja Gugguun colleget, Iinalla Polarn o Pyret peppisukkikset ja klasikkoraitabody, mulla Me&I yogahousut ja Hollisterin huppari.

Tässä vielä yhteiset leikit. <3

Joulupukin apuri

Aloitan joululahjojen haalimisen ja jemmauksen yleensä jo loppukesästä, kun löydän alennusmyynneistä sopivia leluja. Kierrän myös paljon kirpputoreja ja sopivan löydön tullessa ostan myös käytettyä siistiä tavaraa odottamaan joulua.

Meillä ei siis vierasteta käytettyjä leluja tai vaatteita. Oikeastaan mielestäni on hyvä opettaa lapsille kierrättämisen ilo jo pienestä pitäen. Joskus Onnilla onkin tapana kysellä mistä hänen lelut on ostettu ja suurimpaan osaan olen voinut ylpeänä vastata "kirpputorilta". Ekologista ja edullista. Meiltä löytyy kaikki ns. "klassikkolelut" uudenveroisessa kunnossa ja paljon uutta edullisemmin ostettuna. Brion hella ja paljon brion puuleluja, palikkalaatikko, muumitalo, plaston leluja, keinuheppa, duploja, junarata jne jne.

Tänä vuonna on pukinkonttiin löytynyt jo paljon kaikkea, pari alennusmyyntilöytöä ja loput kirpparilta.

Korumies-Onni saa oman teräsketjun, samanlaisen kuin isillä. Muumilaiva ja pussillinen dinoja, Mauri Kunnaksen klassikkoja, duploja ja muumitaloon kalusteita. Hassu vekotin on Iinalle, sillä ammutaan ja kerätään palloja. Kuvittelen sen olevan hauska treenilelu kävelemään opettelevalle pikkutirriäiselle. :) Luultavasti Onska omii sen uutuudenviehätyksessä itselleen ensin. Mutta Iinalle taitaa tänä jouluna pakettien avaus ja paperin rapistelu olla se ykkösjuttu muutenkin. :)

Onko muilla alkanut vielä lahjojen ostelu vai jätättekö viimetinkaan aatonaatolle? Mitä mieltä olette kierrätyslahjoista, tulisiko itse annettua lapsille kirpputorilta ostettuja leluja vai pitääkö kaiken olla uudenkarheaa?

Taapero perheessä

Netissä tuli vastaan huikean hauska listaus elämästä taaperon kanssa. Tässä jakoon vapaasti suomennettuna:

1. Tiedät, että perheessäsi asuu taapero, kun vihaat puolisoasi vähän. Taaperot pystyvät tuhoamaan avioliiton, jos vain annat heille vallan. Taaperon kanssa tuntuu välillä kuin asuisi hullujen huoneella, ja tämä vaikuttaa parisuhteeseen puolisosi kanssa. Ihmiset, joilla ei ole pieniä lapsia eivät ymmärrä kuinka jokin niin söpö saa sinut kaipaamaan sinkkuutta ja asumista yksiössä seuranasi vain pullollinen viiniä. Yritä parhaasi, ettei pieni herranterttusi saa tuhottua rakkauselämäänne. Et sinä oikeasti vihaa puolisoasi, se vain tuntuu siltä, koska vihaat elämääsi. Muista: olette sotatantereella ja tarvitsette tukea toisistanne.

2. Et enää unelmoi olevasi rikas, kuuluisa, kaunis, lahjakas tai muuta. Unelmasi pyörivät nukkumisen ympärillä. Olisi ihanaa rentoutua ja nukkua äksänä isossa parisängyssä. Monet luulevat, että yövalvomiset kuuluvat vain vauvaelämään, mutta taaperot voivat viedä ihan yhtä lailla yöunesi. Kaiken lisäksi taaperon kanssa valvominen on sekä fyysisesti että henkisesti väsyttävämpää. Vauvat eivät raivoa päin naamaa saatika juokse autotielle...

3. Sosiaalisuutesi katoaa. Töissäkäymisen lisäksi sinua ei enää huvita poistua kotoa. Se vaan ei enää ole sen arvoista. Miksi tapella pukemiset, autoon siirtymiset ja kohdata mahdolliset raivarit ihmisten ilmoilla, kun voit vain sulkeutua kotiisi? Ruokaostokset voi tilata netistäkin.

4. Olet joskus joutunut raahaamaan lapsesi kainalossa sätkien pois kaupasta. Hyvä. Vihaisella mutinalla ja uhkailulla pärjää jonkin aikaa, mutta joskus lapselle on näytettävä kuinka tosissaan olet, kun jätät ostokset niille sijoilleen. Älä kuitenkaan ole hullu ja jätä viintä. Osta se viini.

5. Availet kaupassa ruokapaketteja, jotta saat pidettyä pikkupaviaanisi hiljaa ja tyytyväisenä. Se ei ole varastamista, kunhan muistat maksaa ne avatut tuotteet.

6. Olet joskus joutunut kutsumaan myyjän, kun lapsesi on pissannut kaupan lattialle. Bonuspisteitä saa, jos olet saanut oksennukset päällesi ihmisten ilmoilla, kun sinulla ei ole vaihtovaatteita lähimaillakaan.

7. Joskus haaveilet, että sinulla olisi aikakone ja kortsu.

8. Sinulla on stressiperäisiä rytmihäiriöitä. Lapsesi ei yritä tappaa sinua, mutta saattaa tehdä sen vahingossa.

9. Olet tosissasi harkinnut aloittavasi elämän uudessa kaupungissa.

10. Sinulla on kotona enemmän portteja kuin eläintarhassa.

11. Sanot joskus, että puhelimestasi on akku loppu, jotta lapsesi antaisi sen olla ja leikkisi välillä omilla leluillaan.

12. Seksielämä, mitä se on? Taaperot ovat luonnollinen ehkäisykeino.

13. Olet tosissasi etsinyt kaksivuotiaille tarkoitettuja sisäoppilaitoksia.

14. Tiedät kaikkien lastenohjelmien hahmot nimeltä.

15. Kaikissa kaapeissasi on jonkilainen lukitus.

16. Perheenne pesuhetki näyttää samalta kuin wipeout-ohjelma.

17. Kaikkia ruokaympyrän antimia löytyy sohvatyynyjen välistä.

18. Olet joutunut vuorokauden sisällä sanomaan "älä syö roskiksesta".

19. Lapsi on niistänyt räkänsä paidallesi.

20. Luopuisit vaikka hampaistasi, jos saisit luotettavan ja ilmaisen lapsenvahdin.

Pystyin samaistumaan aika moneen näistä! Kolahtiko muihin? Mitä puuttui listalta? ;)

Alkuperäinen lista taaperoelämästä ja paljon muuta löytyy täältä! 

Rintamaidon nousu ja tuho

Mulla on kaksi todella erilaista kokemusta imetyksestä ja olen kyllä iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut kokea sekä pulloruokinnan että imetyksen.

Onni syntyi yllättäen rv 34+1 eli kuusi viikkoa ennen laskettua päivää, hänet luokiteltiin siis keskoseksi. Kaikki meni kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin ja Onni syntyi terveenä ja hyvinvoivana pikkupapparaisena meidän joululahjaksi. Hän vietti viikon Kätilöopiston keskolassa, lähinnä bilirubiiniarvojen (eli ihon keltaisuuden) takia. Imetyksen kannalta Onnin alku oli erittäin haasteellinen, koska en saanut olla vauvan kanssa alusta asti vierekkäin nostattaakseni maitoa ja lisäksi Onni oli sen verran väsyneempi ja heikompi imemään keltaisuuden ja kokonsa takia. Jaksoin pumpata maitoa aina sen mitä käsipumpulla irtosi, tosin yöt jätin ohjeiden vastaisesti rauhaan, koska koin nukkumisen ja akkujen latauksen pumppaamista tärkeämmäksi siinä tilanteessa. Onnin päästyä kotiin hän oli jo oppinut täysin pulloon, mutta yritin sitkeästi noin kuukauden verran imetystä pullon ohella. Se oli yhtä tuskaa ja akrobatiaa, kun mikään asento ei saanut maitoa enää herumaan tarpeeksi ja vauvaa kiinnostumaan imemisestä. Lopulta tein lopetuspäätöksen oman mielenrauhani vuoksi noin 1-1,5kk jälkeen, jotta pystyisin kunnolla keskittymään olennaisimpaan eli vauvan hoitoon ja läsnäoloon ja saisin lopetettua sen stressauksen. Puolisen vuotta koin morkkista, kun imetys ei onnistunut - olin ennen Onnin syntymää nimittäin satavarma, että imettäisin ainakin sen suositellun puoli vuotta ja, että kyllähän näistä neljänlitran kanistereista maitoa riittää. Nyt parin vuoden jälkeen hieman etäisyyttä asiaan saaneena löydän paljon hyviä puolia pulloruokinnasta enkä ottanut niin suuria paineita Iinan kanssa. Jos imetys ei onnistuisi niin so what, kyllä tästäkin lapsesta kasvaisi yhtä tasapainoinen, taitava ja läheisyyttäsaanut ihminen kuin isoveljestäänkin. Hyviä puolia pullossa oli ainakin se, että en itse ollut niin kiinni vauvassa ja näin sain helpommin järjestettyä omaa aikaakin. Ei tarvinnut suunnitella lenkillelähtöä ruokailujen mukaan. Ruokinta oli helppoa ihmisten ilmoilla, ei tarvinnut suivaannuttaa kanssaihmisten herkkiä silmiä ja sieluja sillä, että he näkisivät paljasta ihoa!

Iina syntyi kauan pantattuna rv 41+0 eli viikko lasketun ajan jälkeen. Sairaalassa oli uusi kokemus päästä vauvan kanssa yhdessä synnyttäneiden osastolle. Sitä oli jotenkin ylpeä, kun sai kärrätä omaa aarrettaan pitkin käytäviä! Toisten vauvojen yölliset itkut ei häirinny, koska oma oli vieressä. Onnin synnytyksen jälkeen jouduin nimittäin yöpymään yksin ilman vauvaa synnyttäneiden osastolla ja kyllä se tuntui epäreilulta katsoa muiden vauvoja, kun oma oli toisessa kerroksessa. Samoin sain heti synnytyssalissa jo ottaa Iinan rinnalle ja oi sitä tunnetta, kun ensin pelkäsin että imetyksen kanssa käy yhtä kehnosti kuin isoveikan kanssa, mutta sitten tapahtuikin ihme ja pikkuneiti alkoi heti imeä! Ensimmäiset yöt oli yhtä valvomista, kun Iina tilasi maitoa, mutta väsyneenä mietin että ainakin tällä kertaa näyttäisi onnistuvan. Maito tosin nousi kunnolla vasta kotiin päästyä. Ja sitten sitä tulikin, useasti paidat litimärkinä, kun toinen hana alkoi vuotaa samaan aikaan, kun toisessa oli lapsi kiinni. Yösyötöt ihanan vaivattomia ja nopeita, oma pieni kupla vauvan kanssa kahdestaan aina imetysten ajan, ruoka aina mukana juuri sopivan lämpöisenä ja puhtaana, rahaa palaa vauvanruokaan pyöreät nolla euroa. Helppoa! Ja siinäs vastaantulijat ihmettelivät bussissa, junassa, ravintolassa, missäikinä Iinalla sattui nälkä iskemään.

Nyt on tavoite puolenvuoden täysimetys saavutettu ja Iinuli nauttii napa notkolla kiinteitä. Mulla on tunne, että nyt on hyvä ja imetys voisi loppua. Mutta miten se olisi helpointa? Kerrasta poikki ja korvikkeeseen vai pikkuhiljaa nitkutellen ja antaen yömaidot rinnasta ja hartaasti toivoen, että yöheräämiset loppuisi? Mä niin kovasti näin tähtäimessä vain puolenvuoden rajapyykin, että unohdin kokonaan valmistella itseäni henkisesti tähän vieroitukseen. Ekalla kerralla ei tarvinnut tällaisia miettiä, kun kohtalo päätti mun puolesta, nyt pitäisi itse puuttua peliin ja kääntää peukku joko ylös tai alas: kerrasta poikki vai armoa?

Pelottaa!

Onnille on nyt tullut hankala vaihe elämässä, nimittäin pelot. Aikaisemminkin on pelätty asioita, mm. kovia ääniä, hänen huoneessa olevaa setää (ilmeisesti lähtöisin jostain painajaisesta) ja ötököitä. Nyt nämä pelot haittaavat hieman arkea, sillä Onni ei halua enää nukkua, koska pelkää. Nukkumaanmenot on nyt viivästyneet noin tunnilla ja yöllä Onni saattaa herätä kerran tai kaksi painajaisen tai muun takia, mutta aamulla herätään yhä samaan aikaan kuin ennenkin, mikä tarkoittaa vähemmän unta ja enemmän väsykiukuttelua.

Mitään tiettyä pelottavaa asiaa en ole saanut selville, mutta näen näissä peloissa paljon itseäni pienenä. Pelkäsin pimeää, tulipaloja, murtovarkaita, parvisängylle kiivetessä että joku nappasee jalasta ja sängyssä taas, että jonkun käsi tulee laidalta (siksi nukuinkin aina kiinni seinässä), pelkäsin myös kaikenlaisia setiä, jotka voisi tehdä jotain pahaa minulle. Osa näistä peloista oli hieman vanhempana tosin, olisiko ala-asteikäisenä eniten, mutta äitini mukaan osa peloista alkoi jo 3-4-vuotiaana. Onnilla näyttäisi olevan yhtä vilkas mielikuvitus kuin minulla. Mielikuvitus, joka on sekä rikkaus että taakka. Yleisin painajainen on ollut jättiläislumiukko, joka kurkkii kodin ikkunoista sisään. Viime yönä taisi olla painajainen pelottavasta pupusta, joka vilahti eilisessä Putous-ohjelmassa. Onni myös osasi itkun seasta kertoa nyt nukkumaanmennessä, että pelkää huoneessaan olevia verhoja. Varmaan valonkajastus taloyhtiön pihan lampuista pöllökuosisiin verhoihin saa mielikuvituksen laukkaamaan liian vilkkaasti kolmevuotiaan mielessä.

Univajeen lisäksi hankalaksi tämän vaiheen tekee se, että nukutustilanteissa mun on aivan mahdotonta revetä kahteen paikkaan samaan aikaan. Siis niinä iltoina, kun isi on töissä ja mä hoidan koko paletin yksin kotona. Lapsilla on nimittäin nykyään sama unirytmi. Iina vauvana ei tietenkään ymmärrä odottamista ja Onni taas pelätessään ei pysty odottelemaan yksin sängyssään sitä, että olisin saanut pikkusiskon ensin uneen ja sen jälkeen pääsisin silittelemään häntä. Jos ottaisin toisen mukaan nukuttamaan toista... Noh, ei toimi. Yllyttävät toinen toistaan pysymään hereillä, koska kumpikaan ei malta rauhoittua, jos rakas sisarus häärää vieressä.

Kun muistan omat pelkoni ja kuinka täysvaltainen se pelkotila ylimmillään voi olla, osaan eläytyä Onnin hankalaan tilanteeseen aika hyvin. Pitäisi vain keksiä miten pystyisin parhaiten tukemaan lastani ja saamaan hänen olonsa mahdollisimman turvalliseksi ilman, että tilanne kuitenkaan päätyisi siihen, että Onni nukkuisi meidän välissä kaiket yöt tai muuta vastaavaa mikä meidän perheessä ei toimi. Meillä saa siis ihan käytännön syistä tulla viereen vasta aamuviiden jälkeen, jotta kaikki saisi nukuttua paremmin yönsä. Viime yönä jouduttiin lipsumaan periaatteesta, kun Onni peloissaan ei rauhoittunut omaan sänkyynsä takaisin ja kaikki piti saada takaisin nukkumaan ja vielä ilman, että Iinakin heräisi siihen meteliin... Hyvin meni, kunnes Iina heräsi syömään ja Onni myös siihen sähläykseen ja luuli, että on jo aamu ja siitä se riemu ja huuto taas alkoi ja huoh.

Äsken nukuttaessani sitten koitin rauhoitella Onnia sanomalla, että hänellä ei ole mitään hätää ja, että äiti ja isi on sitä varten, että me pidetään lapsista huolen varmistetaan ettei heillä ole mitään hätää. Lupasin myös istua vieressä ja pitää kädellä kiinni ja silitellä, jotta Onni uskaltaisi laittaa silmät kiinni nukahtaakseen ja tietäen, että äiti on paikalla pitämässä huolen. Onneksi poika rauhoittui ja nukahti lopulta, mutta käytännön syistä meillä ei vaan ole mahdollista lähteä nukuttamaan pitkän kaavan kautta istuen tuntia vieressä, kunnes toinen nukahtaa. En vain oikein keksi miten saisin Onnille turvallisen olon niin, että riittäisi taas se normaali 5-10min vieressä istuminen nykyisen 30-60min pyllynpuudutuksen sijaan. Toivottavasti tämä olisi nyt nopeasti ohimenevä vaihe tai ainakin saisin Onnin oppimaan pelkojensa käsittelyä ja hallintaa, jotta arki alkaisi taas sujua paremmin. Kaikki kokemukset ja vinkit tervetulleita!

Haaveista totta?

Meillä on asuntokuume. Eli oma koti pitäisi saada, vuokrallaolo kirpaisee, kun samalla kuukausittaisella rahalla maksaisi omaa asuntoa itselleen. Harmi vaan, että meidän ensiasunto olisi suoriltaan 4h+k+s ja sitä varten tarvisi hieman isomman vakuus/käteisosuuden kuin esimerkiksi kaksioon.

Me jopa löydettiin jo ihan just meidän perheen asunto, johon muuttaisin vaikka heti, ja käytiin muutamassa pankissakin tökkimässä kepillä jäätä. Säästöpankilta tuli paras tarjous, mutta silti jäi naurettavat 6000e vajaaksi, että olisivat myöntäneet lainan. Ja mistä revit ja säästät nyt noi tonnit (jotka asuntomarkkinoilla on aika pieni raha) äkkiä ennen kuin joku muu nappaa "meidän" asunnon?! Mä elättelen vielä toivoa ja yritän äitiyspäivärahoistani laittaa säästöön mahdollisimman paljon. Tässä taloustilanteessa harva asunto menee hetkessä kaupaksi, joten hyvällä tuurilla katsomamme koti olisi vielä myynnissä vuodenvaihteen jälkeenkin. Kun saisi mieheen vielä taottua uskoa, että kannattaa nyt säästää parissa kuukaudessa mahdollisimman paljon niin voisi olla vielä mahdollista saada se asunto...

Olen nyt lisätienestit silmissäni penkonut lasten pieneksi jääneitä merkkivaatteita ja laittanut myyntiin fb-kirppiksille. Ekan viikon aikana sain kiitettävästi myytyä ja kerrytettyä säästötilin saldoa. Silti vielä myytävää olisi. Jos joku haluaisi tukea meidän kotiprojektia hyväntekeväisyysmielessä ja ostaa lastenvaatteita hyvällä hinnalla, saa ilmoittautua! Löytyy paljon popia, me&i, gugguuta,  ja ehkä pari mini rodiniakin. Tyrkyllä myös ei-merkkejä eli H&M, lindex jne. Koot 56-98 väliltä. Jos ei lastenvaatetta tarvitse, voi myös muutenvaan lahjoittaa hyväntekeväisyysmielellä rahaa ;) Lainahakemukset Veikkaukseen on myös ahkerasti heitetty, eli naapurit-arvonnasta rukoillaan päivittäin täysosumaa meidän osoitteeseen ja melkein joka viikko sitä muistaa myös lottoa rivin tai pari laittaa. Toistaiseksi aika hiljaista on. :D Miksi aina joku muu voittaa?? Nyt ei edes tarvittaisi mitään megalomaanista 61miljoonan euron jackpottia vaan se muutama tonnikin olis niin huippu. Mutta "mä en koskaan voita mitään!"

Onniina

Mä niin rakastan mun lapsia! Onni ja Iina on ihan huiput tyypit ja monta kertaa päivässä huomaan miettiväni, että miten me ollaan onnistuttu miehen kanssa jossain niin täydellisesti.

Iina täytti just puoli vuotta, joten hirveän suurta persoonaa en ole vielä ehtinyt nahkapuvun alta vielä löytämään. Mutta pienisuuri persoona sieltä pilkistää. Aurinkoinen ja chilli tyttö, joka tähän mennessä on viitsinyt nauraa ääneen ainoastaan isoveljensä hömpötyksille. Ja yhtä taitavasti lopettanut jokaikinen kerta nauramiset, kun videokamera saadaan päälle. Todisteaineistoa Iinan naurusta ei siis ole. Iinan herkkua on kaikki ruoka, jonka vaan saa käsiinsä tai suuhunsa asti. Silti tyttö käyttää edelleen vasta 62-68 kokoisia vaatteita ja jouduin jopa myöntämään tappioni talvihaalarin koon suhteen ja ostamaan vielä ajattelenaani kokoa pienemmän haalarin alkutalveksi. Mutta jos hän yhtään tulee isoveljeensä, pienikokoisesta alkutaipaleesta huolimatta vuoden paikkeilla tulee massakausi, jonka jälkeen kasvupyrähdys michelin-ukosta keskivertolapseksi. Iina on ollu alusta asti oikein tyytyväinen vauva. Paitsi nyt, kun hän haluaisi kovasti liikkeelle, mutta jalat ja kädet ei vaan tottele. Konttausasentoon on jo kuukaudenpäivät menty, joten on vain päivistä/viikoista kiinni koska satnnaiset dyykkaukset muuttuvat haparoiviksi konttausaskeliksi.

Onnilla on synttärit jouluna ja nyt ollaan sopivasti opittu näyttämään sormilla paljon täyttää: 3. Onni on taitava poika niin motorisesti kuin verbaalisesti, me ollaan juteltu jo vuoden verran ihan kunnolla kaikesta ja jos Onska ei jotain sanaa muista tai tiedä, hän osaa sen selittää tai hakea meiltä apua: "mä en muista mikä sen nimi oli, saanko sen sinisen mikä pyörii?" (Parkkikiekko). Itse yritän pitää huolen siitä, että Onnille kehittyisi mahdollisimman laaja sanavarasto jo pienestä pitäen. Me luetaan paljon, lauletaan, lorutellaan ja jutellaan, selitän paljon uusia sanoja ja niiden merkityksiä enkä mene sieltä mistä aita on matalin ja jätä vain vaikeampia sanoja sanomatta. Päiväkodin henkilökuntakin on kertonut kuinka hauskaa on, kun alle kolmevuotiaan kanssa voi ihan heittää läppää. Jumpassa ollaan käyty tämän vuoden kevätkauden ja nyt syyskauden verran ja Onni on erittäin kiinnostunut akrobaateista ja sirkustempuista näin pari juttua mainitakseni. Ulkona harjoitellaan kiipeilyä. Luonteeltaan Onni on omapäinen, eloisa, iloinen vipeltäjä, joka ei haleja ja pusuja säästele. Välillä menee hermo totaalisesti ja ollaan päät vastakkain harvasepäivä, mutta sitten taas ne hyvät hetket on ihan parhaita. Uhmaikä näkyy ja kuuluu meidän kotona, anteeksipyynnöt naapureille! :)

Sisaruksina tiimi Onniina ovat jo nyt kuin paita ja peppu. Niin paljon rakkautta on pelkästään jo lasten katseissa, kun näkevät toisensa. Katsotaan mihin tämä kombo kehittyy, kun Iina alkaa liikkua ja osoittamaan omaa persoonaansa enemmän. :)

Saanko esitellä

Uuden blogin aloitus on muhinut jo vuoden päivät mielessä, kun olen miettinyt jääkö kahden pienen lapsen kanssa tarpeeksi aikaa kirjoittamiseen ja ehtiikö sitä kirjoitella tarpeeksi usein ja tarpeeksi kiinnostavaa sisältöä. No, ei sitä tiedä ennen kuin yrittää, joten annetaan palaa. :)

Täällä ruutua näpyttelee (kyllä, ruutua. Ipadin varassa eletty jo pari vuotta) aika tavallinen keskivertoäiti. Meidän perheeseen kuuluu poika, tyttö, isi ja äiti. Tällä hetkellä olen  äitiyslomalla, mutta ensi vuonna palaamassa takaisin vakityöpaikkaan toimistotöihin. Poika on syntynyt 2011 jouluna ja tyttö 2014 keväällä, lapsilla on ikäeroa siis aika tarkkaan 2v 3kk. Itse olen vm 88, eli olin 23v saadessani esikoisen ja 25v tytön syntyessä.

Aika paljon kirjoitukseni tulee sisältämään lapsiperhe-elämää, koska tällä hetkellä ei tunnu muuta sisältöä olevankaan. Lisäksi aloitin just projektin nimeltä mamman muokkaus, eli tarkoitus olisi vihdoin karistaa vuosien saatossa kertyneet liikakilot ja -sentit. Olisi ihanaa tuntea olonsa kodikkaaksi omassa kropassaan, jotta voisin myös opettaa lapseni rakastamaan omaa kehoaan ja luomaan heille vahvan minäkuvan itsestään. Blogissa vilahtelee myös varmasti ihania vaatteita, koska rakastan kauniita ja toimivia vaatteita lasteni yllä. Toki myös itselläni, mutta odottelen edelleen sitä hetkeä, jolloin viitsin tuhlata arvokkaampaan itseäni varten, kun ne vaatteet näyttäisivät hyviltäkin päälläni.

Pitkään pähkäiltyäni olen päättänyt julkaista blogissani kuvia erittäin harkitusti. Yksi syy on ihan se, että tällä hetkellä minusta ei tunnu hyvältä julkaista lapsistani kuvia nettiin, jos en ole varma kuka kuvia katselee. Blogi on nimittäin julkisempi kuin yksityisyysasetuksilla rajatut facebook ja instagram, joten tänne kuvien julkaisu ei tunnu nyt yhtä luonnolliselta. Toinen syy on se, että niiden kuvien julkaisu tuntuu liian vaivalloiselta ipadilla.

Tervetuloa mukaan! :)