Pelottaa!

Onnille on nyt tullut hankala vaihe elämässä, nimittäin pelot. Aikaisemminkin on pelätty asioita, mm. kovia ääniä, hänen huoneessa olevaa setää (ilmeisesti lähtöisin jostain painajaisesta) ja ötököitä. Nyt nämä pelot haittaavat hieman arkea, sillä Onni ei halua enää nukkua, koska pelkää. Nukkumaanmenot on nyt viivästyneet noin tunnilla ja yöllä Onni saattaa herätä kerran tai kaksi painajaisen tai muun takia, mutta aamulla herätään yhä samaan aikaan kuin ennenkin, mikä tarkoittaa vähemmän unta ja enemmän väsykiukuttelua.

Mitään tiettyä pelottavaa asiaa en ole saanut selville, mutta näen näissä peloissa paljon itseäni pienenä. Pelkäsin pimeää, tulipaloja, murtovarkaita, parvisängylle kiivetessä että joku nappasee jalasta ja sängyssä taas, että jonkun käsi tulee laidalta (siksi nukuinkin aina kiinni seinässä), pelkäsin myös kaikenlaisia setiä, jotka voisi tehdä jotain pahaa minulle. Osa näistä peloista oli hieman vanhempana tosin, olisiko ala-asteikäisenä eniten, mutta äitini mukaan osa peloista alkoi jo 3-4-vuotiaana. Onnilla näyttäisi olevan yhtä vilkas mielikuvitus kuin minulla. Mielikuvitus, joka on sekä rikkaus että taakka. Yleisin painajainen on ollut jättiläislumiukko, joka kurkkii kodin ikkunoista sisään. Viime yönä taisi olla painajainen pelottavasta pupusta, joka vilahti eilisessä Putous-ohjelmassa. Onni myös osasi itkun seasta kertoa nyt nukkumaanmennessä, että pelkää huoneessaan olevia verhoja. Varmaan valonkajastus taloyhtiön pihan lampuista pöllökuosisiin verhoihin saa mielikuvituksen laukkaamaan liian vilkkaasti kolmevuotiaan mielessä.

Univajeen lisäksi hankalaksi tämän vaiheen tekee se, että nukutustilanteissa mun on aivan mahdotonta revetä kahteen paikkaan samaan aikaan. Siis niinä iltoina, kun isi on töissä ja mä hoidan koko paletin yksin kotona. Lapsilla on nimittäin nykyään sama unirytmi. Iina vauvana ei tietenkään ymmärrä odottamista ja Onni taas pelätessään ei pysty odottelemaan yksin sängyssään sitä, että olisin saanut pikkusiskon ensin uneen ja sen jälkeen pääsisin silittelemään häntä. Jos ottaisin toisen mukaan nukuttamaan toista... Noh, ei toimi. Yllyttävät toinen toistaan pysymään hereillä, koska kumpikaan ei malta rauhoittua, jos rakas sisarus häärää vieressä.

Kun muistan omat pelkoni ja kuinka täysvaltainen se pelkotila ylimmillään voi olla, osaan eläytyä Onnin hankalaan tilanteeseen aika hyvin. Pitäisi vain keksiä miten pystyisin parhaiten tukemaan lastani ja saamaan hänen olonsa mahdollisimman turvalliseksi ilman, että tilanne kuitenkaan päätyisi siihen, että Onni nukkuisi meidän välissä kaiket yöt tai muuta vastaavaa mikä meidän perheessä ei toimi. Meillä saa siis ihan käytännön syistä tulla viereen vasta aamuviiden jälkeen, jotta kaikki saisi nukuttua paremmin yönsä. Viime yönä jouduttiin lipsumaan periaatteesta, kun Onni peloissaan ei rauhoittunut omaan sänkyynsä takaisin ja kaikki piti saada takaisin nukkumaan ja vielä ilman, että Iinakin heräisi siihen meteliin... Hyvin meni, kunnes Iina heräsi syömään ja Onni myös siihen sähläykseen ja luuli, että on jo aamu ja siitä se riemu ja huuto taas alkoi ja huoh.

Äsken nukuttaessani sitten koitin rauhoitella Onnia sanomalla, että hänellä ei ole mitään hätää ja, että äiti ja isi on sitä varten, että me pidetään lapsista huolen varmistetaan ettei heillä ole mitään hätää. Lupasin myös istua vieressä ja pitää kädellä kiinni ja silitellä, jotta Onni uskaltaisi laittaa silmät kiinni nukahtaakseen ja tietäen, että äiti on paikalla pitämässä huolen. Onneksi poika rauhoittui ja nukahti lopulta, mutta käytännön syistä meillä ei vaan ole mahdollista lähteä nukuttamaan pitkän kaavan kautta istuen tuntia vieressä, kunnes toinen nukahtaa. En vain oikein keksi miten saisin Onnille turvallisen olon niin, että riittäisi taas se normaali 5-10min vieressä istuminen nykyisen 30-60min pyllynpuudutuksen sijaan. Toivottavasti tämä olisi nyt nopeasti ohimenevä vaihe tai ainakin saisin Onnin oppimaan pelkojensa käsittelyä ja hallintaa, jotta arki alkaisi taas sujua paremmin. Kaikki kokemukset ja vinkit tervetulleita!