torstai 15. tammikuuta 2015

Lelukierrätystä ja lastenhuoneen sisustusta

Lastenhuonetta siivotessani mietin, josko pitäisi kerätä iso säkillinen leluja kellariin pariksi kuukaudeksi. Suurinta osaa tuskin edes muistaisivat kaivata. Olen isojen lelujen kohdalla tehnytkin tätä aina; osa pois ja välillä takaisin niin johan kiinnostaa "uusi" lelu taas! Nyt alkaa olla laatikot ja hyllyt niin täynnä pikkusälääkin, että niitä pitäisi huoletta karsia myös. Usein olen kirpputorille vienyt leluja, joilla ei kukaan ole leikkinyt muutamaan kuukauteen. Mutta en ihan kaikille raaskisi vielä tehdä niin, koska osa on sellaisia ajattomia leluja, jotka varmasti kiinnostavat pikkusiskoa hänen hieman kasvettua. Säilöön siis ja lastenhuonetta tyhjemmäksi.

Toinen pähkäilyn aihe on lastenhuoneiden sisustus ja miten lelut jakaisi pian kahteen lastenhuoneeseen. Olemme siis mahdollisesti muuttamassa pian isompaan kotiin, jossa molemmat lapset saisivat oman huoneen. En kuitenkaan haluaisi heti ajautua siihen, että pojan huoneessa on ruuvipenkki ja tytön huoneessa hella, varsinkin kun molempia kiinnostaa kumpikin lelu. En myöskään halua olohuoneesta muodostuvan lelumuseota vaan lelujen olisi hyvä löytää paikkansa niille tarkoitetuista lastenhuoneista. Miten te muut olette ratkaisseet samantyylisen ongelman, mitkä lelut kuuluu mihin huoneeseen?

Tässä muutama ajatus lastenhuoneen sisustuksesta (ikeapainotteinen, hehheh!):


Toiseen huoneeseen tulee automatto, varmaankin siihen Onnin huoneeseen, kun siellä se on tähänkin asti ollut. Tämä luontopolkumatto on ollut haaveissa jo Onninkin huoneeseen automaton kaveriksi, mutta ne eivät ole mahtuneet samaan aikaan lattialle ja siksi tämä matto on vielä jäänyt kauppaan. Nyt olisi mahdollisuus sisustaa Iinalle oma luontopolku.


Onnin huoneessa on nyt ollut sekä nuo ihanat Vallilan Pihajengi -verhot että Ikean Vandring Uggla -verhot. Tulevassa asunnossa on kaikkiin ikkunoihin valmiiksi asennetut sälekaihtimet, joten varsinaista valosuojaa ei verhoilta vaadita enää (tummat pöllöverhot olivat sitä varten ikkunan edessä ja Pihajengiverhot vain koristeena). Iina saisi nyt Pihajengiverhot omaan huoneeseen luontopolkua täydentämään ja Onnille kaiketi tulisi pöllöverhot, ellen löydä muita kivoja tilalle.


Onnilla on nyt Ikean Skojig kattolamppu ja samanlaisen ajattelin myös Iinan huoneeseen. Ja ehdottomasti sinisenä (saatavilla myös keltaisia), koska taivas on useimmiten sininen, vaikka kuinka olisi "tytön huoneessa".


Onnilla on Ikean Minnen sänky ja Iinalle ajattelin sitten aikanaan samanlaista valkoisena. Meidän parisänky on myös samaa sarjaa, joten olisi koko perheellä samantyyliset sängyt.


No siinä vähän näkyykin tuota tavaramäärää! Mutta siis tollaset laatikostot ja hyllyt meillä on nyt Onnin huoneessa ja mä mietin miten jakaisin näitä lasten kesken vai pitääkö myydä osa pois ja ostaa ihan jotain muuta tilalle. Luultavasti toisen lapsen huone on selkeästi muita makuuhuoneita pienempi, joten sinne ei yhtä paljon hyllyä ja laatikostoa mahdu. Seinällä olevat taulut on mun velipuolen maalaamia ja Iinalle odottaa omat samanlaiset, mutta kevätteemalla olevat. Onni talven lapsi siis saa seinälleen karhun ja pöllön talvimaisemissa ja Iina kevään lapsi taas samaiset eläimet kevätmaisemissa.





2 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia Sonja :) Mä sattaisin tuon leluongelman ratkaista tässä vaiheessa uni- ja leikkihuoneella. Eli toiseen lelut ja toiseen molempien sängyt. :) Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea Hanne! Täytyy miettiä, ainakin leikkien kannalta toi olisi hyvä vaihtoehto. Nukahtamisen kannalta... Noi lietsoo toisiaan eikä nukahda samassa huoneessa kovin helposti. :D Mutta kaipa siihenkin voisi opettaa!

      Poista

Spam-viestien välttämiseksi kommentit tulevat näkyviin vasta, kun ne on ensin hyväksytty.