Hei hei 2014

Tämä vuosi on ollut hyvä. Ei täydellinen, mutta keskimäärin parempi kuin huonompi. 

Tämän vuoden täydellisyyspäivä oli 4.4. kun rakas tyttäremme Iina syntyi ja perheestämme tuli täysi. Nyt meiltä ei puutu enää ketään, kaikki on tässä ja nyt on hyvä rakentaa meidän perheen tarinaa eteenpäin.

Olen todella onnellinen ja kiitollinen meidän molemmista lapsista, niin rakkaat, söpöt, fiksut ja taitavat ihmisen alut.

Isimieskin on tsempannut tänä vuonna ihan silminnähden ja meillä on ollut oikein ihanaa yhdessä. Toki myös sanaharkkaa ja erimielisyyksiä meillä on ollut, mutta enemmän onneksi hyvää.

Itse taas olen ollut armollisempi itselleni ja koko perheelleni. Opin edellisvuoden vastoinkäymisistä sen, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä vaan riittää kunhan asiat on vähän sinne päin. Enää en nipota pikkuasioista, koska osaan arvostaa sitä että perusasiat on meidän perheessä nyt aikas hyvin. Olen pitänyt monesti mölyt mahassani välttääkseni perheriidan ja olen yrittänyt antaa enemmän läsnäoloani jokaiselle perheenjäsenelle. Parannettavaa minulla olisi ruutujen tuijotusajassa, pitäisi ehdottomasti vähentää facebookia ja muita. Tavoitetta ensi vuodelle olisi jättää puhelin ja iPad kokonaan muualle silloin, kun touhuaa lasten kanssa tai viettää kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Lisäksi haluaisin osata laskea vieläkin hitaammin kymmeneen silloin, kun lapset koettelevat hermoja. Onnin tähän asti pahin uhma-aalto on hiljalleen hellittämässä ja voin vain huokaista, että me selvittiin siitä. Mutta voin myös miettiä mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta olisimme välttyneet niinkin monelta taistelulta. Mun pitäisi useammin aikuisena astua tilanteesta henkisesti etäämmälle tarkkailemaan ja rauhoittamaan tilanne, elämän pyörteissä tunteiden myrskyihin vain uppoutuu usein mukaan, vaikka se ei jälkikäteen aina järkevältä tuntuisikaan. Jospa ensi vuonna voisin kehittyä myös tuolla saralla, haluan antaa lapsille turvallisen ympäristön koetella ja opetella omia tunteitaan ja niiden käsittelyä, ja sitä varten minun pitää itse omistaa rautahermot.

Ensi vuodesta toivon yhtä tasaisen hyvää kuin tästä vuodesta. Töihin paluu jännittää, mutta onneksi se on vasta syyskuussa. 20kg haluaisin sitä ennen pudottaa ja laskin sen olevan mahdollista 1kg/vko tahdilla, jos vain pysyn motivaatiossani. Heti huomenna alkaa.  Yritän aina välillä kirjoitella kuulumisia edistyksestä.

Nyt palaan katsomaan Frozen -leffaa, joka ilmeisesti on ollut todella hitti vuosi sitten. Nyt vihdoin ehdin katsoa sen. :D

Joulu"loma"

Meidän joulu tuli ja meni hujauksessa. Blogi on pysynyt hiljaisena, koska bloggausaikani klo 22-24 on ennen joulua mennyt epätoivoisesti joulutonttuna lahjoja paketoiden, pipareita koristellen ja jouluruokia tehden. Jouluna taas tuo aika meni nauttimiseen: lasillinen viiniä, hieman suklaata, telkkaria tai facebookia, Isimiehen kanssa kahdenkeskeistä aikaa.

Lasten hereilläoloaika meni aikalailla vaipparallissa, koska Iina-raukalla meni korvatulehduksen antibiooteista vatsa sekaisin. Tänään ensimmäinen päivä normaalilla vatsantoiminnalla vasta. Lapset sai hurjan määrän lahjoja, joulupukilla oli taas kerran lähtenyt homma vähän lapasesta. Ja Onnin lempilahja oli huulirasva... Iina ei jaksanut kiinnostua koko paketeista eikä edes lahjapaperista, mitä aluksi ajattelin että edes se kiinnostaisi, mutta syynä taisi olla tukalat oltavat. Tajusin, että Iinan ensimmäisestä joulusta tuli otettua tasan kaksi kuvaa. Onneksi siskon puolisolla oli järkkäri mukana aattoiltana, jospa sieltä saisi muutaman kuvan muistoksi.

Me saatiin lapsilta paras joululahja. Molemmat lapset nimittäin nukkuivat vihdoin hyvin! 4kk ollaan herätty tunnin välein, alkuillasta Iinan itkuja lohduteltu jopa vartin välein. Nyt koko viikko herätty keskimäärin vain kerran yössä! Toivottavasti tämä lahja tuli jäädäkseen! Iltaisin oli ennennäkemätöntä luksusta vain olla, kun ei tarvinnut pomppia sohvalta pinnasängyn luo vähänväliä. Yöllä pitkät unijaksot latasivat akkuja ja nyt on lähes uudelleensyntynyt olo.

Katsoin just eilisen Olipa Kerran -jakson ja mä en kestä kuinka ihana ja jännä se sarja on! En jaksa odottaa seuraavaa jaksoa! Onko muita Olipa Kerran faneja? :)

Hätäkahvi-ilmiö

Facebookissa jyllää hyväätekevä hätäkahvi-ilmiö, jossa siis perustetaan facebook-ryhmiä lähialueen vanhemmille voidakseen verkostoitua antamaan ja pyytämään apua toisiltaan. Vähän niinkuin vanhempien sukupolvien "kylä kasvattaa lapset" mentaliteetti modernissa ympäristössä.

Viimeaikaisen arjen keskellä mulle on tullut monta kertaa mieleen, että onneksi löytyy jo omasta takaa tuttu turvaverkosto, toisinaan taas tuntuu ettei sekään riitä, kun koko verkosto rakoilee kiireiden tai muun hankalan oman tilanteen vuoksi. Ja välillä sitä marttyyrinä surkuttelee omaa elämäänsä, kun on yksin pärjättävä kolmen tunnin yöunilla kahden alle kolmevuotiaan kanssa järjissään ja vielä yrittää heille jotain kehittävämpää tekemistä keksiä. Siinä sitten manailen "ei tartte auttaa perkele".

Viime viikolla mulle oli suuri apu Onnin synttärijuhlien järjestelyyn, kun kaveri lapsensa kanssa tuli meille leipomaan täytekakkua. Toinen viihdytti molempien lapsia ja toinen leipoi, ja välillä vaihdettiin päikseen. Yksin lapsen kanssa leipoessa olisi kakkuihin kulunut varmasti tuplaten aikaa. Silloin hymyilin, että kiva kun mulla on omat hätäkahvi-kaverit.

Eilen taas tuli hätätilanne, kun Onnille saatiin lääkäriaika vasta klo 12.40, eli parhaaseen päiväuniaikaan ja Isimies oli tietenkin työvuorossa klo 10-18. Onneksi mun äiti ajoi 40km päästä auttamaan ja olemaan meidän kotona vahtimassa Iinan päiväunta, jotta mä pääsin lääkärikammoisen Onskan kanssa 1,5 tunniksi terkkariin tutkittavaksi. Nieluviljelyn ja pika CRP:n ottaminen olisi ollut 1000x kamalampaa, jos mun olisi pitänyt yksin handlata mahdollisesti kuumuutta/tylsyyttä/väsymystä/syliä itkevä kahdeksankuinen ja näytteidenottoa panikoiva kipeä kolmevuotias. Henkinen ja fyysinen hiki kun tuli ihan vain yhdenkin lapsen kanssa tuossa tilanteessa.

Tänään sitten jouduin pärjäämään yksin, kun piti lähteä apteekkiin hakemaan Onnille antibioottia ja Isimies taasen töissä, ja mulla ei ollut autoa käytössä. Pukemiseen ja kotoa  ulos pääsemiseen meni huutoitkuserenadin saattelemana 40min ja koko reissun ajan Onni itki/valitti/vinkui, koska joka paikkaa särki ja kolotti. Ja Iina-raukka kuumissaan odotteli rattaissa hermoromahduksen partaalla. Siinä tilanteessa olisin tehnyt melkein mitä vain, että olisin saanut hätäkahvit-koodilla jonkun läheltä pikaisesti auttamaan. Jäämään meille kotiin lasten kanssa siksi aikaa, että mä nopeasti kävisin apteekissa. Meidän lapset nyt sattuu vaan olemaan sen verta vieraskammoisia, etteivät ikinä suostuisi jäämään tuntemattoman kanssa keskenään. Joten mun on pakko turvautua vain omaan pieneen tuttujen ihmisten verkostoon silloin, kun heidän aikatauluun sopii.

Periaatteessa siis olen oikein tyytyväinen, että näitä lähipiirin verkostoja luodaan, mutta itselläni varsinkin avunpyyntöön kynnys on hieman liian korkea. Mielelläni voisin vaikka naapuria auttaa pyydettäessä ja joskus salaa toivon, että joku lukisi mun ajatukset ja soittaisi ovikelloa: "mä kävin sun puolesta apteekissa hakemassa lapselle lääkettä, ettei sun tarvii raahata kipeitä lapsia kotoa mihinkään." Tai "mä tulin nyt pariksi tunniksi leikkimään teidän lasten kanssa, että sä saat nukuttua univelkoja tai käytyä lenkillä ja suihkussa." 

Jospa mä vielä joku päivä rohkaistun pyytämään/tarjoamaan apua lähellä asuville tuntemattomille. Sitten kun oma verkosto ei riitä.

Mitä mieltä sinä olet hätäkahveista? Ajatus hieno, tulisko oikeasti myös toimittua käytännössä?

Synttäribileet

Onnin synttäripäivä on 23.12., mutta järjestämme hänelle aina noin viikkoa aiemmin ihan omat juhlat niin, ettei ne sekoitu joulun kanssa ja kaverit eivät vielä olis joulunvietossa vaan pääsisivät juhlimaan Onnin kanssa. Tänään meillä siis oli Onnin kaverisynttäribileet. Ihmettelen vaan, kuinka viidestä lapsesta voi lähteä niin järkyttävän kova meteli!? Niin ja pari vauvaa ja muutama aikuinen siihen päälle.

Samalla testiin pääsi mun ihka ensimmäinen alusta loppuun itse tekemä (kaveri auttoi, mutta ei siis kaupan valmispohjasta tehty) kakku ja ensimmäinen kerta sokerikuorrutetta käyttäen. Onni toivoi pinkin kruunukakun mansikka- ja suklaatäytteellä, joten pitihän mun synttärisankarille tehdä sellainen. Paitsi väristä tuli valko-punainen, mutta onneksi kelpasi herralle. Kaikki meni oikein hyvin siihen asti, kunnes aloin koristella kruunujalokiviä. Siihen punainen massa oli liian löysää ja se levisi täysin. Äkkiä paikkaamaan ja värjäämään kruunun sakarat kokonaan punaisiksi ja karkkeja päälle jalokiviksi. Lopputulos oli ihan siedettävä, vaikka Onni aluksi luuli kakun esittävän pellen kättä. :D Kakun maku oli myös onnistunut!

Juhlat olivat oikein onnistuneet ja Onni tykkäsi kovasti leikkiä kavereiden kanssa. Kivoin lahja kuulemma oli diskolamppu, sellainen taskulamppu, johon syttyy diskovalot. Onnin sotkuinen huone viittaa myös siihen, että leikeissä on viihdytty!

Harmillisesti Onnille nousi sitten vieraiden lähdettyä kuume ja kurkku kipeytyi kovasti. Huomenna olisi ollut yhtä odotetut synttäribileet mummeille ja kummeille. Onni on noin kerran vuodessa kipeä niin johan piti synttärijuhlien päälle sattua! :( mun oli tarkoitus tehdä punainen autokakku huomiselle, onneksi ehdin tekemään vain pohjan valmiiksi ja sain sen nyt pakkaseen. Mansikkatäyte ja suklaakreemi on myös valmiina, mutta niitä ei taida saada säilöön vaan joutuu ikäväksi heittämään pois. Mutta lapsen terveys tietysti etusijalla, kyllä niitä synttäreitä ehtii vielä juhlia, vaikka sitten oikeana päivänä, jolloin Onni saa meiltä vanhemmilta aina lahjan, josko joku sukulainenkin pääsisi silloin kahville ja kakulle.

Kiireiden selittelyä ja joululahjavinkki!

Oikein nolottaa myöntää, että kirjoittelu on jäänyt luvattoman harvaksi viime aikoina. Mulla vaan on niin korkeat kriteerit ja ns. "Korkea uutiskynnys", että en ole viitsinyt ihan jokaisesta pikkujutusta alkaa postailla.

Tämä viikko on mennyt Vekarakirppiksellä ravatessa. Isimies jo tänään sanoi, että ne kirppiksen pitäjät varmaan pyörittelee silmiään, kun mä kyselen joka päivä pöytäni myyntitilannetta ja käyn päivittäin siistimässä myytäviä. Näillä päivittäisillä käynneillä olen tosin törmännyt kohtalontovereihin, joiden kanssa on ollut kiva vaihtaa muutama sana kirppistelyn lomassa. Yksikin mamma sanoi käyvänsä kaksikin kertaa päivässä siistimässä myyntipöytää, hän tosin asuu lähempänä kirppistä kuin mä. Ja hän on huomannut saman kuin minä: siisti myyntipöytä vaikuttaa heti positiivisesti myyntitulokseen! Ja tottahan se on, myyvän näköinen pöytä on siisti ja selkeä, johon sormet oikein syyhyää penkomaan löytöjä. Tuskin siis olen ainoa päivittäin näkyvä myyjäkasvo Vekarassa, ainakin kaikki vähänkin omien tavaroiden myynnistä kiinnostuneet uhraavat aikaansa sen tunnin-pari päivässä kirppistelyn maailmalle. Huomenna on viimeinen myyntipäivä ja sitten saa vihdoin pitää pienen tauon kirppiksistä. Joulutauko. :D Myyntikin tämän päivän kyselyn perusteella on ollut oikein hyvä, joten hirveitä paineita ei vikan päivän osalle tarvitse kerryttää. Taktiikkaa tässä vain hion, että annanko kaikkien myynnissä olevien tuotteiden olla loppuun asti vai noukinko aamulla kalliimmat kotiin ja laitan loput puoleen hintaan, jotta saisin mahdollisimman paljon "merkittömiä" vaatteita myytyä pois nurkista pyörimästä. Merkkivaatteet kun saa ajan kanssa kyllä nettikirppiksilläkin kaupaksi. Miten te tekisitte?

Toinen projekti on Onnin synttärit. Bileet x2 järjestetään nyt viikonloppuna ja mä olen luvannut Onnille kruunukakun sokerimassakuorrutteella. Ei siinä muuten mitään, mutta mulla ei ole vielä yhtään kokemusta sellaisista kakuista paitsi syömispuolesta. :D Onneksi kaveri on tulossa auttamaan, joten toivottavasti pikkuherra hyväksyy lopputuloksen! Muitakin tarjoiluja pähkäillään... Mies lupasi tehdä poropiirakan (ihanaa, mun ei tarvitse kaikkea tehdä yksin!) ja Onnin kanssa leivottiin eilen pipareita valmiiksi. Sitten vaan porkkanaa, kurkkua, lihapullia ja nakkeja, prinsessakeksejä ja popkorniinia vielä niin alkaa kekkerit olla valmiit. Vieraita taas kertyi ihan hullu määrä, vaikka yritin karsia. Ja tällä kertaa melkein kaikki kutsutut pääsevät paikallekin. Viime vuonna vain pari tyyppiä pääsi tulemaan, joten en osannut odottaa tämän vuoden 20hengen yleisöryntäystä! No ei muuta kuin tarjoilut x100 kehiin.

Ja jottei tässä tulisi liian tylsää niin ajattelin vielä käydä Marektoyn lelujen ja pelien ystävämyynnissä Lönnrotinkadulla perjantaina. Pari vuotta sitten sieltä löytyi erittäin edullisesti mm. nyt synttäreillä (ja kaikkina muinakin vuosina) näkyvä pallomeri, melissa&doug puisia palapelejä ja palikkajuna ja muuta mukavaa. Jospa tänäkin vuonna tarttuisi jotain vielä pukin konttiin, vaikkakin lapsille on taas ihan liikaa kaikkea jo tulossa. Onneksi vanhoja on nyt saatu myytyä kirppiksellä pois alta. :)

Kaiken tämän touhun päälle meillä on kotona uniongelma: Onni ei suostu nukkumaan päiväunia, vaikka hänestä huomaa kilometrien päähän että vielä tarvitsisi niitä. Ja Iina taas nukkuu to-del-la levottomasti kaikki yöt, siis heräilee noin tunnin välein eikä me oikein keksitä mistä moinen johtuu. Onnilla kun ei ikinä ollut samanlaista, koska hän nukkui viisikuisesta lähtien täysiä yöunia. Koskahan tässä taloudessa kaikki sais nukuttua kunnolla? Oltais varmaan aivan ihana perhe ja kaikki niin in love toisiimme, kun poistuisi nää väsymyksen piikkiin menevät kiukuttelut, tiuskimiset, mökötykset ja möllötykset. 

Joululahjavinkki kaikille, jotka mietitte mitä tarpeellista lapsiperheelle voisikaan lahjaksi antaa: Aika. Antakaa pienten lasten vanhemmille lahjaksi kahdenkeskistä aikaa, jotta he pääsevät edes kerran vuodessa vaihtamaan kuulumisia ja muistelemaan kuka toi etäisesti tuttu tyyppi saman katon alla oikein olikaan ja jotta he saisivat edes yhden yön verran ladata akkuja pitkillä ja katkeamattomilla yöunilla. Antakaa samalla lapsille 100% huomiota ja aikaa yhteisiin leikkeihin, askarteluun tai lukemiseen, koska väsyneiltä vanhemmilta ei sitä aina irtoa.

Mitäs teidän arkeen kuuluu? Onko jouluvalmistelut hyvällä mallilla? Meillä tosiaan iso osa jouluvalmisteluita on Onskan synttärijuhlien järkkäys, niiden jälkeen vasta viitsii oikeasti koristella koti joulua varten.

Kirppikselle

Vein eilen taas ison läjän lastenvaatteita, leluja, kirjoja, liinavaatteita ja imetyspaitoja Kumpulan Vekarakirppikselle myyntiin. Alkusyksystä mulla oli pöytä kahden viikon ajan, mutta silloin tuntui olevan vaatettakin paljon enemmän. Nyt otin pöydän vain viikoksi, koska vaateläjä on lähes kokonaan vain Iinan pieneksi jääneitä ja muutama Onnilta. Nyt pitää vain toivoa, että ostoksille sattuisi joku, jolle on syntymässä/syntynyt pieni tyttö, ja ostaisi koko pöydän tyhjäksi kerralla!

Vuorokaudessa oli myyntiä tullut jo aika mukavasti, pöytävuokra 37e on kuitattu jo ja muutamia kymppejä tullut voittoakin vielä. Nyt toivotaan, että tahti jatkuu, jotta ei tarvitsisi kantaa niin paljon tavaraa enää takaisin kotiin. Jos joku kiinnostui, kannattaa käydä kurkkaamassa pöytä nro 29, 11.12. mennessä! Pöydässä paljon Pop:ia, Me&I:ta, gugguuta jne. mutta myös eurolla tai parilla Lindexin ja H&M:n söpöjä vaatteita. :)

Tässä läjä täyttää auton takakontin. Myynnissä myös iso Ihaa, lasten keinutuoli ja sitteri.

Aseteltuna pöydälle. :) Pitää melkein päivittäin käydä siivoamassa pöytä, en tajua miten se myllätään aina sekunneissa ja sitten kukaan ei jaksa katsoa löytöjä, kun pöytä ei houkuttele siisteydellään. En malttaisi lähteä pois tuolta, kun kuitenkin just joku myllää kaiken hujan hajan, jos lähtisin kotiin. :D Pitänee muuttaa viikoksi Vekarakirppikselle...

Myös nämä kaikki on myynnissä. En ehkä kestä. Mun iso poika ei enää tarvii näitä söpöläisiä! Toisaalta hyvä kyllä, mutta jotenkin haikeaa, kun näitä ei voi edes näyttää toiselle "kato, kyllä nää vielä tallessa on!", koska sitten ne ajautuisi takaisin suuhun. Ja tuosta vieroituksesta pitikin raportoida, että viikon Onni jaksoi näitä kysellä, mutta kertaakaan ei itkenyt rättien perään. Meni jotenkin liian hyvin, varsinkin kun muutoin meillä kyllä on taas uhmapeikko kylässä. Ehkä Onni oli oikeasti vaan valmis jo luopumaan räteistä. Iso poika!

Joulun koristelua ja odotusta

Meillä koristeltiin tänään joulukuusi! Homma piti tehdä joulukuun ensimmäisenä päivänä, mutta se oli sellainen kiukkupäivä, ettei kivalle joulupuuhastelulle jäänyt aikaa. Tänään oli hieman parempi päivä, vaikka uhmaraivareilta ei silti vältytty kokonaan. Kuusi kuitenkin saatiin pystytettyä ja molemmat lapset olivat oikein innostuneita joulupuuhista!

Mitä muiden joulun odotukseen kuuluu ja minkälaisia jouluperinteitä luotte lapsillenne? :)

Meillä on nyt ainakin joulukuusen koristelu heti joulukuun alussa, joulukalentereiden avaus, ja pipareiden leivonta jossain vaiheessa. Kauneimpia joululauluja haluaisin mennä lähikirkkoon kuuntelemaan. Onnin synttärit vietetään joulun alla. Viime jouluna tonttu toi Onnille aina silloin tällöin yllätyksen avattavan joulupallon sisään, jos poika oli ollut kiltisti. Tänä vuonna voisi tontut tehdä saman joulusukan avulla. :)

Vuoden odotetuimmat pikkujoulut

Mä kuulun yhteen todella tärkeäksi muodostuneeseen mammaporukkaan, jonka yhteiselo alkoi noin kolme vuotta sitten keskustelupalstalla ja sen jälkeen siirtyi Facebookin salaiseen ryhmään. Monta aivan erilaista naista eri puolelta Suomea ja yhdistävä tekijä aluksi laskettu aika helmikuussa 2012, eli meidän lapset. Kolmessa vuodessa olemme jakaneet äitiyden ja naiseuden ilot ja surut, puutarhavinkit, ruokaohjeet, nolot mokat, lasten vaatteet ja uudet raskaustestien plussat. Pystymme nolostumatta kertomaan kuukautisvuodoista tai ilman suurempia sotia väittelemään suuria tunteita ja mielipiteitä herättävistä aiheista. Emmekä edes ole kaikkien kanssa nähneet ikinä kasvokkain.

Tänä viikonloppuna meillä oli pitkään suunnittelemat pikkujoulut vuokramökissä kaukana lapsista ja puolisoista, rauhassa keskenämme. Voin sanoa, että tätä reissua on odotettu vähintään puoli vuotta, koska tässä elämäntilanteessa ei kovin usein pääse ilman perhettä kovinkaan kauas. Mökki oli vuokrattu Virroilta eli noin 300km Helsingistä ja paikalle pääsi 10 mahtavaa naista, joista osaa en ollut vielä livenä nähnyt. Ensimmäisestä hetkestä lähtien tunnelma oli välitön ja rento, aivan kuin parhaat ystävykset viettämässä iltaa. Iltaan kuului tortilloja, sopivasti juomaa, ulkoporeamme, sauna, Alias, Twister ja paljon höpötystä kaikesta maan ja taivaan väillä. Vuorokausi meni luvattoman nopeasti, mutta se oli kauan kaipaamani hengähdystauko lapsiperhe-elämästä. Kotiin oli ihana tulla, kun lasten silmistä loisti ikävä, rakkaus ja innostus kun saavuin kotiin. Uutta reissua suunnittelemaan ensi kevääksi, jotta olisi jotain odotettavaa arjen pyörityksen lomaan. :)

Muistojen arkistointia

Parin vuoden aikana iPhone ja iPad on syrjäyttäneet mun digikameran, järkkärin, videokameran ja läppärin. Kaikki kuvat ja lyhyet videot tulee napsittua puhelimella, koska se on joka tapauksessa aina mukana. Kotona saatan ottaa myös kuvia ja videoita iPadillakin, koska se on monesti sopivasti käsissä valmiiksi.

Mulla on ylläolevan syyn takia puhelimen muisti aina karvan vaille täysi ja joudun vähän väliä poistamaan jotain vähemmän tärkeitä kuvia, jotta saan taas otettua pari uutta kuvaa lisää. Ärsyttävää juuri silloin, kun olisi hyvä juttu kuvattavana ja puhelin herjaa muistin loppumista. Tänään homma kärjistyi pitkästä aikaa siihen, että yritin ifolor-sovelluksen kautta tilata oikeita valokuvia, jotta saisin puhelimen kuvia poistettua. Muisti tosin ei riittänyt edes kuvien tilaamiseen, joten jouduin kaivamaan pölyisen ja hitaan, parhaat päivänsä nähneen läppärini esille, jotta saisin puhelimen kuvat ja videot edes jonnekin talteen. Ensin odotin läppärin päivitykset, sitten kuvien ja videoiden siirtoprosessi... Ikuisuus. Ja lapsethan eivät ole nukkuneet samaan aikaan päiväunia viime aikoina. Eli projektin suorittaminen on ollut astetta stressaavampaa, kun pitäisi samaan aikaan tehdä sataa muutakin asiaa.

Vihdoin sain vapautettua tarpeeksi muistia puhelimeeni. Nyt läppäristä pitäisi saada kaikki videot vielä esimerkiksi DVD-levylle talteen, jotta olisi näyttää lapsille kotivideoita sitten joskus. Enkä tosiaan luota tuohon kivikautiseen läppäriin, että se säilöisi kaiken ikuisesti. Takaisin kuvien tilaukseen. Jouduin kymmenettä kertaa uudestaan lataamaan ifolorin appsiin haluamani kuvat, jotta saisin ne tilattua. Lopulta kaikki olisi tilausvahvistusta vaille valmista, niin johan appsi hirttää kiinni. Puhelu asiakaspalveluun valaisi sen verran, että appsi pitäisi poistaa ja koittaa ladata uudestaan. Eli kuvien valikointi TAAS alusta. Mitään muuta tekemistähän ei mulla muutenkaan olisi. Mutta kaiken tämän jälkeen 206 kpl valokuvia on vihdoin tulossa meillepäin! Sitten pitäisi haalia jostain aikaa mapittamiseen, jotta kuvat saataisiin kivasti albumeihin.

Onnin vauva-aikana mä aloitin kunnianhimoisen projektin, jossa askartelen kivan valokuva-albumin kuvineen, teksteineen ja lisämateriaaleineen (scrap-book tyylisesti). Sitä ei voi jättää kesken. Ja pakkohan mun on tehdä Iinallekin samanlainen tai saan katkeran tyttären. Samantyylinen scrap-book mun 2006-vuonna tapahtuneesta vaihto-oppilas ajasta on myös kesken. Onhan tässä aikaa. Valmiissa maailmassa mihinkään ole kiire. :D Paha vaan, että lasten kuvat tuppaa kasautumaan ja olisi kiva päivittää albumeita ennen kuin valokuvakasa on lannistava Mt. Everest. Mutta nyt puolen vuoden ajalta keräytyneet kuvat tilattuna olen taas lähempänä projektin valmistumista (plus sain puhelimeeni lisätilaa uusille muistoille), ja saa mummit ja kummit pitkään toivomiaan kuvia lapsosista.

En vaan millään raaskisi poistaa mitään kuvia puhelimestani, vaikka ne olisi varmuuskopioitu kolmeen eri paikkaan. Tylsistyneenä tai ikävissään on nimittäin ihana selata lasten vauvakuvia ja muistella kuinka suloisia pikkumöykkyjä he ovat joskus olleet! Voih, miksi puhelimen muisti on niin rajattu?!

Operaatio unirätti

Onnilta vieroitettiin tutti melko aikaisessa vaiheessa, kun hän oli hieman yli vuoden ikäinen. Se ei ollut silloin suunniteltu tapahtuvan niin aikaisin, mulla vaan meni hermot kokoaikaiseen tuttikitinään. Viikonlopun poitsu protestoi asiaa, jonka jälkeen ei ole tuttia kaivannut.

Tutin vieroituksen sivuoireena tuli unirätti todella tärkeäksi. Söpöä, aluksi. Mutta kun me huomattiin unirätistä tulleen uusi tutti, oli ongelma kääntynyt kannoillaan ja palannut. Toisin kuin tutti, unirätti pysyi kuitenkin hyvin vain unilla eikä Onni alkanut ruinata sitä päiväsaikaan. 

Nyt Onnin täyttäessä kolme unirätti on edelleen ollut kuvioissa, ja meidän mielestä ei tarvitsisi enää. Hampaat kärsivät, hygienia on kyseenalaista, henki haisee yön jälkeen, muutenkaan ei oikein sovi isolle pojalle. Aluksi yritettiin jutella Onnille, että yritettäisiin pitää rätti kuivana, jolloin hän saisi pitää unirätin. Onhan se hänelle todella tärkeä tuki ja turva nukahtamistilanteessa. Viikon verran rätti pysyikin kuivana ja Onnia kehuttiin maasta taivaisiin isoksi pojaksi ja Onskan ylpeys itsestään oikein säteili ympärille. Sitten iski taantuma ja rätti liimautui takaisin suuhun.

Äkkiä keksimään juoni, jolla iso poika luopuisi rätin imeskelystä. Onnilla on synttärit 23.12., joten ajateltiin ensin että joulupukki voisi hakea unirätit pikkutontuille. Siitä siis lähdettiin ja alettiin valmistella Onnia kolmevuotissynttäreihin. Kunnes aloin ajatella mahdollisia vaikeita iltoja JOULUNA ja tajusin, että homma on pakko hoitaa pois alta hyvissä ajoin ennen pyhiä, jolloin olisi kiva viettää rauhallisia iltoja kahden kesken lasten nukahdettua helposti touhukkaan päivän päätteeksi. Ajankohdaksi valittiin tämä päivä, koska tänä viikonloppuna ei ole erikoista menoa ja koko perhe on kotosalla.

Onni sai siis paketoida kaikki unirättinsä (11kpl) viimeisten jäähyväishalien ja -pusujen jälkeen ja viedä paketin parvekkeelle odottamaan, että pikkutontut hakisivat rätit parempaan talteen pienille vauvatontuille käyttöön. Mietittiin myös, että tuokohan ne Onnille vastalahjan. Onni toivoi pinkkiä kynsilakkaa tai huulipunaa, mutta kuulemma lelukin kelpaisi. Nukkumaanmenoajan koittaessa ihmettelin, kun megaraivareita ei tullutkaan. Onni kysyi kerran vai pari, että heeei missä mun rätit on?! Mutta oli ihan ok, kun vastattiin että nehän odottaa pikkutonttuja. Vieressä ei tarvinnut myöskään sen kauempaa istua kuin normaalistikaan, eli silti sen 30-45min pepunpuudutusta mammut-jakkaralla... Mutta ei huutoa. Nada. Seurataan tilannetta tulevina iltoina.

Rätit paketoitu omavalitsemaan lahjapaperiin (pinkkiä pitää olla) ja paketti menossa parvekkeelle.

Vastalahja, duplo kuorma-auto, valmiina odottamaan aamua...

Yritin saada videon eli nykykielellä vlogin tähän, mutta siinä kestää ikuisuus ladata. Lataan sen nyt siis Facebookin puolelle! Palaan kertomaan rättioperaation tuloksia muutaman päivän kuluttua.

Siivousintoa mä metsästän

Meillä ei ole siivouspäiviä. Me ei myöskään tunneta käsitteitä kevätsiivous tai joulusiivous. Asutaanko me sikolätissä? No ei ehkä ihan. Mutta sanotaanko vaikka niin, että lapset saavat hyvän vastustuskyvyn jo pienestä pitäen.

Mä en ole ikinä ollu mikään siivousintoilija, enemmänkin tykkään pitää perussiisteyden yllä viemällä tavarat paikoilleen samantien ja omistamalla mahdollisimman vähän ylimääräistä tilpehööriä ja hyllyillä pölyyntyviä posliinieläimiä. Päällipäin meillä siis on aika siistiä. (Jos ei oteta huomioon mieheni inhokkia: eteisen jakkaralla huojuvaa vaatekasaani, niitä joita on niin vähän käytetty, etteivät kelpaa vaatekaappiin, mutta ei vielä pesukoneeseenkaan.) Pintaa syvemmälle mentäessä tarkkasilmäisempi huomaa, että meillä imuroidaan, kun ehditään, pyritään kerta viikkoon, mutta joskus sekin venähtää. Moppausta harrastetaan lähinnä silloin, kun lasten ruokailun jäljiltä keittiössä ei voi liikkua ilman, että sukat jää tahmalattiaan kiinni. Petivaatteet pyrin vaihtamaan kahden viikon välein, koska rakastan puhtaita petivaatteita, niissä nukahtaa sekunnissa ja näkee vain ihania unia! Vessa ja kylppäri pestään siinä sivussa, kun ollaan menossa saunaan tai suihkuun, mutta sillekään ei mitään tiettyä aikataulua ole, pestään kun ehditään tai viimeistään ennen kuin ällöttää. Pölyjen pyyhkiminen on hienosti ulkoistettu Onnille, jonka mielestä se on vain hauskaa leikkiä. Tai jos hän ei ehdi tai ei ole paikalla, kun pölykerros ärsyttää, sen joutuu tekemään itse. Niin huonosti olen perillä siivousstandardeista, ettei mulle edes tule mieleen muita tärkeitä siivouskohteita?!

Tietysti päivittäin tai muutaman kerran viikossa pyörii pesukone ja astianpesukone, niitä on ihan kiva puuhastellakin. Mä rakastan laittaa lasten värikkäitä vaatteita kuivumaan ja kuivumisen jälkeen viikata kaappiin. Silitystä tosin en harrasta. Me luovuttiin jopa silityslaudastakin, koska se vei vain hyödyttömänä siivouskaapin tilaa. Mies silittää kauluspaidat sohvarahin päällä ja muutoin käytetään vaatetta, jota ei välttämättä tarvitse silitellä.

Ihana väripläjäys kuivumassa!

Lisäksi meidän roolien jako kotona menee kutakuinkin niin, että mä hoidan lapset ja vaatteet ja mies siivoaa. Mä siivoan kyllä myös, mutta harvemmin ehdin ennen tuota rakasta siisteysintoilijaa. Mulla prioriteetti on ensin tyytyväiset lapset ja siivous, jälkien korjaus jne tulee heti, kun ehditään. Mies taas saattaa ärsyyntyä niin paljon ruokailun jälkeisistä sotkuista, että linnoittautuu keittiöön puunaamaan ja häätää meidät muut muualle jaloista. Jako tulee siis aika luonnostaan, mä oon lasten leikittäjä ja mies kodin puhtaanapitolaitos.

Toki välillä mulle tulee oikein ärsytyspuuska kodin sotkuisuudesta. Kuten just nyt. Varsinkin, kun Isimies valitteli, että nyt keittiössä haisee raato. Ja itse en haistanut mitään! (Olinko se siis minä vai mitä vihjailua se nyt oli?) Mä taas haistan molempien lasten kakat kilometrien päähän (tai ainakin toiseen huoneeseen asti) ja pystyn vielä erottamaan kumpi kyseessä, mitä Isimies ei välttämättä heti hoksaa. Hänen nenä on siis ohjelmoitu siisteyteen ja mun lapsiin, kuten roolitkin ovat asettuneet. Takaisin aiheeseen palatakseni, nyt tekisi mieli siivota. Mutta sitten tulee se omgelma, että missä välissä mä toteutan mun siivousintoni ennen kuin se ehtii taas laantua kiviäkinkiinnostaa-tasolle? Jos haluan rauhassa paneutua keittiön kaakeleiden jynssäämiseen tai liinavaatekaapin uudelleenjärjestelyyn, se täytyy kaiketi tehdä lasten nukkuessa. Muutoin projekti jää 90% varmasti kesken syystä, että Iina ei yletä johonkin leluun ja kitisee sitä kunnes ojennan lelun hänelle tai Onni haluaa jotain, mutta ei sittenkään halua tai siis sittenkin haluaa eikun ei haluakaan vaan hakee vain huomiota. Lasten uniaika, päivisin harvinaista herkkua, jos nukkuvat samaan aikaan ja silloin mietin söisinkö, kävisinkö suihkussa, lepäisinkö hetken vai siivoaisinko? Hmm. Iltaisin pitäisi hetken saada rauhoittua ja sitten päästä nukkumaankin joskus, vaikeaa!

Miten teillä siivotaan ja milloin?

Ollako vai ei

Mä olen avioerolapsi. Itse erosta en muista mitään, koska olin niin pieni (3v, ihan niinkuin mun esikoinen nyt). Mutta eron seuraukset vaikuttavat muhun edelleen, varsinkin kun vanhempani eivät ole missään väleissä keskenään. Lapsena en uskaltanut sanoa sanaa "äiti" isäni kuullen. Opettelin sanomaan ja nyt pystyn siihen, mutta edelleen mieluummin olen puhumatta äidistäni isälle. Koulujen kevät- ja joulujuhlat, rippijuhlat, ylioppilaskirjoitukset, amk valmistujaiset, ristiäiset, häät, kaikki juhlat ahdistivat, koska vanhempani eivät mahtuneet samaan tilaan keskenään. Jouduin pitämään kaikki juhlat joko vuorotellen, että toinen tuli ja toinen ei tai sitten pidin kahdet juhlat. Nyt kierre jatkuu, kun joudun miettimään lasteni synttärijuhlia, joulunviettoja ja muita, joissa koen molempien vanhempien olevan myös tärkeässä osassa osallistujan roolissa. Olisi niin paljon helpompaa, kun kaikki voisivat olla sovussa ja mun ei tarvitsisi vanhempieni (olemattomista) väleistä välittää. En tietenkään syytä heitä ja heidän ratkaisujaan, joista on yli kaksikymmentä vuotta. He tekivät kuten parhaaksi näkivät ja hyvä niin. Menneitä ei kannata jossitella, koska se ei muuta nykyisyyttä mitenkään. Tulevaisuuteen voin kuitenkin vaikuttaa ja niin aion tehdäkin viimeiseen asti. Päätin jo teininä, kun haaveilin joskus perustavani perheen ja saavani lapsia, että minä en halua omille lapsilleni samanlaista elämää kahden kodin välissä, jota itse jouduin elämään. Tai ainakin tekisin aivan kaikkeni, että he välttyisivät siltä, tein Onnille ja Iinalle lupauksen jo ennen kuin edes tiesin heistä mitään. Tietenkin perusasiat huomioon ottaen: lyömistä, pettämistä tai päihderiippuvuutta en sallisi itseni saatika lasteni kestävän, niitä ei kenenkään tarvitse kestää.

Monesti mä mietin, että miksi mun piti rakastua mieheen, joka ei ole ihan helpoimmasta päästä. Oikein ihastuttava ihminen, joka on sellainen "kaikkien kaveri", hölmö hassuttelija, jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja johon on erittäin helppo ihastua. Näinniinkuin uuden tuttavuuden silmillä katsottuna. Hilpeän kuoren alta paljastuu kuitenkin monta kerrosta ja vielä enemmän tarinoita elämästä, joka ei aina ole ollut helpointa. Itsepäinen jurottaja välillä kotona, joskus kiukutteleva pikkupoika, joskus taas hellyyspuuskan siivittämänä oikein ihana. Vähän sellainen tuuliviiri, jota edelleen opettelen käsittelemään ja tulkitsemaan kuuden vuoden jälkeenkin.

Meidän yhteiseloon mahtuu paljon seikkailuja, naurua ja rakkautta, mutta myös ikäviä yllätyksiä ja hölmöilyjä, joista moni olisi varmasti näyttänyt ovea moneen kertaan. Ja voi kuinka lähellä on välillä käytykin eroa. Parisuhde, jos joku, ei ole musta-valkoinen vaan siinä on vähintään sen 50 harmaan sävyä, ja niitä on joskus ulkopuolisen vaikea huomata. Ulkopuolisten on joskus todella helppoa antaa neuvoja ja kehottaa eroamaan, kun ei tiedä koko parisuhteen historiaa ja tarinoiden takana vallitsevia tunteita. Ja nyt kun on lapsia mukana, on harkittava tuhat kertaa tarkemmin päätösten lopullisuutta. Jos meillä on rakkaudentäyteinen arki ja lasten kasvoista loistaa onnellisuus ja rakkaus, en koe oikeudekseni rikkoa ja viedä sitä heiltä pois sen takia, että meillä on erimielisyyksiä oman ajan käytöstä (mm. Bileet ja niiden käytösetiketti). Toki jos aikaisemmin mainitsemani lyöminen, pettäminen, riippuvuudet kuuluvat erimielisyyksien aiheiksi, en pystyisi elämään sellaisessa tilanteessa edes lasten takia.

Monet sanovat, että erosivat jotta lapsilla olisi parempi olla. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mulla ei ainakaan ollut mitenkään kovin hyvä olla ahdistuneena kahden kodin välissä. Enkä haluaisi ihan heppoisin syin ajaa omia lapsiani samaan tilanteeseen. Itse siis olen päättänyt selvittää erimielisyydet viimeiseen asti ja jos ero on joskus se viimeinen asia, joka ratkaisee tilanteen, niin silloin olkoon niin. Sitä ennen en ole eroamassa. Monet on sanoneet kuinka vahva nainen mä olen, kun jaksan katsoa mieheni menoa edelleen hänen vierellään. Välillä en tosiaan jaksaisi. Ja suoraa palautetta on mieskin saanut kuulla korvat punaisiksi asti. Joistakin on oppinut vihdoin ja joistakin asioista pitää hakata päätä seinään edelleen. Joka tapauksessa, mä koen avioliiton (myös seurustelun) yhteisenä matkana, jossa tulee sekä ylä- että alamäkiä. Niistä on tarkoitus päästä eteenpäin yhdessä ja opetella kahden eri tapoja omaavan yksilön yhteiseloa. Välillä tuntuu, että ihmiset eroavat liian helposti. Ensimmäisten hankalien asioiden tullessa eteen nostetaan kytkintä mieluummin kuin kohdataan ongelma perinpohjin silmästä silmään ja yritetään korjata tilanne. Tässä kulutusyhteiskunnassa tuntuu parisuhteetkin muuttuneen kertakäyttökamaksi, joka heitetään kaatopaikalle heti kahden vuoden takuuajan umpeuduttua. Jospa me opittaisiin toistemme hyvät ja huonot päivät ja päätöksemme pysyä yhdessä pitäisi. Tässä vielä HS:n artikkeli pitkistä liitoista.

Lastenvaatteiden trendiaallot

Mulla on kokemusta lastenvaatteista aika tarkkaan kolmen vuoden ajalta. Ei siis kovin pitkä aika verrattuna moniin muihin. Silti kolmessa vuodessa olen hyvin ehtinyt ensin hurahtamaan mukaan lastenvaatteiden maailmaan, näkemään merkkivaatteiden nousun ja aallonharjalla ratsastamisen, mutta lopulta myös suosion hiipumisen ja toisen, uuden merkkivaatteen jalkoihin jäämisen.

Kaikki alkoi Onnin ollessa noin puolivuotias, kun löysin Facebookista Polarn O. Pyretin kirppissivuston ja aloin seurata myytäviä vaatteita ja niiden hintoja. Samaan aikaan aloin kiinnittää tarkempaa huomiota livekirppiksillä popin vaatteisiin ja osasin nopeasti arvioida oliko kirppishinta vaatteelle korkea vai löytö verrattuna hurahtaneiden popittajien hintoihin Facebookin maailmassa. Ensin naureskelin hieman vieressä, mutta nopeasti homma vei minutkin mukanaan, kun huomasin vaatteiden hyvän laadun, jälleenmyyntiarvon, ja kuositkin alkoivat miellyttää silmää. Oli myös kiva huomata, että vaatteet sopivat kooltaan täydellisesti pojalleni. (Toisin kuin monet merkit, jotka ovat leveitä ja lyhyitä esimerkiksi.)

Sitten tutustuin Me&I:n Facebook-kirppikselle ja aluksi kauhistelin sen hintoja. Aloin opetella myös tämän merkin arvoa ja opin tekemään Onnille hyviä löytöjä kirppiksiltä. Joskus maksoin itsekin käytetystä vaatteesta uuden hinnan, koska kuosi oli vain pakko saada ja silloin suosituista vaatteista oli kilpailua. Itse kuitenkin jätin tahraiset ja reikäiset vaatteet omaan arvoonsa ja metsästin vain siistikuntoisia vaatteita. Lopulta aloin pitämään Me&I kutsuja itsekin ja monena kautena tuli tilattua ihan uutta vaatetta kutsuilta. Samoin Pop:n vaatteita tuli ostettua yhä useammin uutena, koska tiesin saavani siististä käytetystä vähintään puolet uuden hinnasta. Käyttöhinta jäi siis suhteessa paljon edullisemmaksi kuin perus markettivaatteilla, joista melkein joutuu maksamaan, että joku huolii ne käytettynä itselleen.

Tajusin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Nämä vaatteet ovat laadukkaita ja pysyvät hyvinä pitkään, minkä ansiosta myös jälleenmyyntihinta on kohdillaan. Suurin osa meidän perheen lastenvaatteista, vaikka merkkituotteita ovatkin, on ostettu käytettyinä ja monet niistä on uudenveroisessa kunnossa.

Vuosi-puolitoista oli Pop:n ja Miikkarin kulta-aikaa, kunnes molempien merkkien Facekirppiksillä valveutuneet kuluttajat huomasivat laatuongelmien kasvaneen ja yleistyneen. Vähintään kerran viikossa joku ryhmän jäsen aloitti keskustelun laadusta ja kritisoi käytettyjen vaatteiden hintoja, usein myös verrattiin laatua H&M ja Lindexin edullisempiin vaatteisiin. Pikkuhiljaa hintataso kirpputoreilla laski ja yhtäkkiä jokin herkkuvaate, josta huutokaupassa kilpailtiin yli 50-60 euron hintaluokissa, ei enää mennyt kaupaksi edes 20 eurolla. Pop ja Me&I kokivat inflaation. Uudet merkkifanit eivät enää olleet valmiita maksamaan huikeita summia edelliskausien huippulaatuisista vaatteista, koska heillä oli nyt kokemusta enää uuden kauden heikompilaatuisista eristä. Myös fanaattiset ostajat olivat haihtuneet kuin pieru saharaan. Osa varmaan vain kyllästyi kuoseihin ja vaihtoi kokonaan H&M -tyylisiin vaatteisiin, osa oli tajunnut myydä kaikki herkkuvaatteet kalliilla pois juuri ennen arvon romahdusta, osa jäi edelleen fanittamaan merkkejä mutta aika-ajoin valittelevat kuinka jäivät tappiolle huimilla summilla ostamistaan vaatteista, joita kukaan nyt ei osta murto-osan hinnallakaan. Osa oli löytänyt uuden ihanan merkin.

Uudet hypetysaaltoon päässeet merkit ovat nyt Mini Rodini ja Gugguu. Ekologisia lastenvaatteita freeseillä kuoseilla. Gugguulla yksi- tai korkeintaan kaksivärisiä vaatteita ja kaiken huipuksi suomalainen firma. Näihin merkkeihin hurahtaneet ovat myös löytäneet Papun, Aarrekidin, Mainion, BBC:n ja Moi:n muutamia mainitakseni. Nyt näiden merkkien suosituimmaksi päässeistä kuoseista ollaan valmiita maksamaan melkein tuplat ovh-hintaan nähden.

Itse olen pysynyt onneksi suhteellisen maltillisena näiden trendiaaltojen harjalla ja yrittänyt löytää ihanat kuosit hieman edullisemmin. En myöskään ole merkkiuskollinen jollekin tietylle merkille vaan yhdistelen hyväksi havaittuja malleja ja kuoseja keskenään. Esimerkiksi Me&I yogapantsit ja haaremihousut sekä Gugguun collegebaggyt ja trikoopantsit ovat hyvänmallisia housuja Onnilla, talvella varsinkin on kätevää, kun housujen nilkkaresorit ovat ihonmyötäiset ja näin ulkovaatteita puettaessa ei jää inhottavaa möykkyä kenkien varsikohdasta painamaan jalkaa. Trikoopaidoissa/-bodeissa (Iinalla) tykkään väreistä ja iloisista kuoseista, lisäksi joustava materiaali helpottaa pukemista ja tuntuu miellyttävämmältä päällä. Alaosat ja hupparit saavat nykyään olla mieluummin yksivärisiä Onnilla, Iinalle on kiva pukea koko setti samaa kuosia, koska vauvalla se näyttää söpöltä. Ulkovaatteissa olen todennut pari toimivaa merkkiä: kuorivaatteet ovat Polarn O. Pyretiä, toppavaatteet Molokidsiä tai Reimateciä. Kengissä vielä etsitään luottomerkkiä. Asusteet ovat milloin mitäkin merkkiä, kunhan ovat lämpimät, pitävät kosteuden/vettä, lapsella on helppo liikkua ja leikkiä niillä ja sopivat muuhun asuun. Merkkejä meidän kotoa löytyy laidasta laitaan: Prisma/CM, Lindex, H&M, Kappahl, Pop, Me&I, Mini Rodini, Gugguu, Molokids, Reima, Marimekko, Ubang, Papu, Aarrekid, Melli Ecodesign, Name It, Old Navy jne jne. Halvin kirppislöytö taitaa olla 0,5e Pop body, kalleimmasta päästä uutena ostettu Gugguun jumpsuit 85,50e.

Tässä vielä kuvina must-have kuoseja (ne jotka meiltä löytyy):

Molokids Sub yellow ja Rabbit

Papu rusettipipo, Gugguu merinovillainen knitted beanie with balls

Pop monivärivetoketjutakki ja pallowindfleece

Pop autot

Multiraita singoalla

Pop Tuutikkineuleet

Gugguu trikoopantsit 

Pop robotti, pöllö, eläinsaaret

Me&I tassupyllyt, pöllöt, omppupyllyt

Mini Rodini pinkki lumileo

Pop pallot 

Mini Rodini heppaballerina 

Pop synttäriraita (aw2011) Moni kirjoittaa noista multiraidoista aina synttäriraitoina, vaikka synttäriraita on nimenomaan vain nämä 35-vuotis synttärikokoelmasta syksyltä 2011 olevat raidat.

Mini Rodini pinkki Rope 

Pop The pallomekko, joulun ehdoton vaate.

Onko muita hurahtaneita linjoilla? Merkkiuskollisia? Onko tuttuja kuoseja, paljonko on tullut maksettua? Entä kuka pyörittelee silmiään koko touhulle, mitä vaatetta silloin lapsille löytyy? Olisi kiinnostavaa kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia!

Stokke table top

Muutama kaveri ehti suositella omien kokemusten perusteella Stokke table topia ja siitä se idea sitten lähti. Oli pakko saada meillekin moinen!

Onnin vauva-aikana meillä ei ollut mitään tablettia tai muuta pöytäsuojaa, koska silloin käytössä oli vanha käytettynä ostettu pöytä. Tänä kesänä kuitenkin ostettiin meille vihdoin uusi ruokaryhmä, joten olisi kiva suojata sitä mahdollisimman pitkään osumilta. Läheltä katsottuna pinta on tosin saanut jo pieniä naarmuja ja kolhuja, mutta nyt viimeistään tarvitaan suoja ennen kuin sen pahempaa tapahtuu. 

Onnilla on ihan perustabletti ikeasta, mutta sehän ei Iinalla pysy sekuntiakaan pöydällä. Stokke table top kiinnitetään pöytään neljällä imukupilla, joten sitä ei ihan heti saa vauvan voimilla repäistyä irti. Tosin Iina ehti jo hieman hivuttaa alustaa liikkeelle. Alustassa on korkeat reunukset, joten juomat kaatuessaan ei ihan heti lainehdi koko pöydän leveydeltä lattialle vaan pysyy tarjottimella. Myös sormiruokailun palat pysyvät paremmin pöydällä kuin ilman alustaa, jolloin ne oli sekunneissa lattialla. Table topiin saa myös vaihdettua taustakuvia, mikä on kiva lisä ja pitää lapsen mielenkiinnon alustassa pidempään. Puhtaanapitokin on aika helppoa, rätillä saa pyyhkäistyä sotkut nopeasti eikä ole hankalia koloja mistä joutuisi hinkkaamaan enemmän.

Kahden päivän kokemuksella olen tyytyväinen ostokseen. Toivottavasti tyytyväisyys pysyy koko käyttöiän ajan!